tiistai 20. toukokuuta 2014

¨Terveiset ammattikorkeakoulupäiviltä!

Humppatirallaa! Käytiin puheenjohtaja Molanderin kanssa AMK-päivillä Lahdessa tiistaina ja keskiviikkona. AMK-päivät on vuotuinen tapahtuma, jonne kokoontuu paljon henkilökuntaa kaikista ammattikorkeakouluista, sidosryhmiä, mutta myös opiskelijakuntien edustusta. Tämän vuoden teemana päivillä oli "Yhdessä eteenpäin", ja ohjelma noudattelikin teemaa hyvin.

Starttasimme tiistaiaamuna seiskan maissa kohti Lahtea. Molander toimi kuskina ja itse viihdytin häntä todella hauskoilla, Putous-henkisillä jutuillani. Matka-ajan ollessa rajallinen myös jutut loppuivat ja päästiin itse asiaan. Tapahtuma järjestettiin Sibeliustalolla, ja ei voi muutakuin kehua sekä tiloja että järjestelyjä. Kaikki toimi ihan viimeisen päälle!


aikana pohdittiin mm. opettajuutta, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyötä sekä ammattikorkeakoulujen profiloitumista. JAMKissahan painotukset ovat yrittäjyydessä, kansainvälisyydessä ja oppimisen laadussa. Taloudellisesti varsin haasteellisina aikoina keskustelua riitti myös siitä, miten taataan hyvä laatu opetuksessa, kun resurssit vähenevät.

Keskiviikon ohjelmassa pohdittiin johtamista muutoksen keskellä sekä pohdittiin ammattikorkeakoulujen brändiä, onko sitä vai ei. Haaga-Helian ammattikorkeakoulun opiskelija oli tehnyt opinnäytetyönsä aiheesta "Mitä toimittajat ajattelevat ammattikorkeakoulusta?" ja tulokset olivat mielenkiintoista kuultavaa. Hauskaa on myös huomata, että kaikki tiedostavat, miten erilaisia korkeakouluja ammattikorkeakoulut ja yliopistot ovat, eikä niitä pitäisi vertailla. Ja silti niitä vertaillaan, ihan jatkuvasti!

Kuten isoissa tapahtumissa yleensä, myös AMK-päivillä päivien paras anti syntyi kuitenkin vanhojen ja uusien tuttujen tapaamisesta sekä verkostoitumisesta. Ideat vaihtoivat puolin ja toisin omistajia, ja niistä toivottavasti jalostuu jotakin uutta tai ainakin jotakin kehittynyttä niin opiskelijakuntiin kuin korkeakouluihinkin.

Iloista kevättä!

Minna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti