lauantai 13. joulukuuta 2014

End of an era

Tässä vaiheessa kun oma aikani JAMKOssa alkaa kääntymään ehtoopuolelle, on mielestäni hyvä hetki pysähtyä miettimään opiskelijaliikkeessä vietettyä aikaa ja mitä siellä on tehnyt. Omalta osaltani olen tyytyväinen siihen miten olen aikani käyttänyt, vaikkakin on pakko todeta että kyllähän se jossain vaiheessa omassa mielessä kävi kun varapuheenjohtajan paikkaa edustajistoon reilu vuosi sitten haki "onko minusta tähän". Oman pohjan ollessa järjestötoimintaan olematon, epäilyksiä omista kyvyistä saattaa herätä, mutta onneksi koko matkan ajan on ollut aivan huikeita hallituslaisia ja työntekijöitä sitä toimintaa tukemassa ja auttamassa kun sille on ollut tarvetta.

JAMKOssa vietettynä aikana olen päässyt tutustumaan syvällisesti järjestötoimintaan ja saanut paljon hyvää kokemusta tulevaisuuden varalle. Oma tarinani alkoi varmasti samalla tavalla kuin monella muullakin opiskelija-aktiivina toimineella eli aloittamalla tutorina. Siitä pikkuhiljaa muiden houkuttellessa syvemmälle ja syvemmälle toimintaan löytää itsensä tekemästä jotain, mitä ei välttämättä olisi voinut kuvitella koskaan tekevänsä. Tätä voidaan mielestäni kirjaimellisesti sanoa omalta mukavuusalueeltaan poistumiseksi.

Vuosien saatossa on tullut JAMKOn kautta todella hyviä ystäviä, joista toivoo voivansa pitää kiinni kaikin keinoin. Mukaan mahtuu myös paljon unohtumattomia hetkiä kuten myös raskaita ja joissakin tapauksissa myös pitkiä rupeamia omien opintojen eteenpäin saattamiseksi ja myös oman opiskelijakunnan toiminnan kehittämiseksi ja opiskelijoiden aseman parantamiseksi. Omalta osaltani voin tässä vaiheessa hyvillä mielin todeta, että nämä tehtävät ovat jäämässä taakse ja olen mielestäni antanut oman panokseni tällä yhteisölle. Kuitenkaan sitä ei kannata koskaan unohtaa, että työtä on vielä paljon tekemättä ja asioita voi aina parantaa. Uusilla toimijoille haluankin toivottaa erittäin mielenkiintoista ja onnistumisien innoittamaa tulevaa vuotta viedä JAMKOa eteenpäin opiskelijakuntana ja edunvalvojana, työtä on paljon mutta yhteistyöllä ja oikealla asenteella mikään ei ole mahdotonta.

Kuten todettu niin oma aika näissä piireissä on käymässä hyvin vähiin, enää on jäljellä viimeinen perehdytys omalle seuraajalleni ja sen jälkeen avaimien luovutus. Sen jälkeen voi alkaakin sitten täysipainoisesti suunnittelemaan opinnäytetyön kirjoittamista. Omalta osalta tällä hetkellä on hieman otsikon mukaiset fiilikset, yksi aikakausi päättyy ja on aika luopua pikkuhiljaa opiskelijaelämästä ja siirtyä täysipainoisesti työelämään, toivottavasti vielä sellaiseen paikkaan jossa haluaa olla ja missä itsensä kehittäminen tuntuu tarkoitukselliselta.

Lopuksi haluan vielä jakaa teille kaikille yhden biisin, joka on ainakin itselle antanut hyvää draivia eteenpäin puskiessa opintojen ja JAMKOssa toimimisen aikana:


Rentouttavaa joulua ja hyvää uutta vuotta kaikille!

Viimeistä kertaa.
Pauli
Edustajiston puheenjohtaja

torstai 11. joulukuuta 2014

Arkista aherrusta

Oma viikko on kulunut pitkälti töitä tehdessä ja tentteihin lukiessa joten nyt on hyvä aika vaihtaa vapaalle ja rentoutua pari päivää ennen viikonlopun työvuoroja.

JAMKOn puolella omat tehtävät alkaa olemaan vielä viimeistä hallituksen kokousta ja uuden edustajiston puheenjohtajan perehdytystä vaille olemaan joten siitä johtuen alkaa myös olemaan hieman haikeat fiilikset tässä vaiheessa vuotta. Mitä sitä tekeekään sillä kaikella vapaa-ajalla mikä alkuvuodesta löytyykään, no opinnäytetyötä tietenkin. Aihe-ehdotus pitäisi olla maanantaina koulutuspäällikön pöydällä ja sitten vain odotellaan hyväksymistä.

Mutta nyt vaihto vapaalle ja aivot narikkaan muutamaksi päiväksi! Rentouttavaa loppuviikkoa kaikille tasapuolisesti.

Pauli
Edustajiston puheenjohtaja

torstai 4. joulukuuta 2014

Winter wonderland

IC goes to Lapland!

Here you can read about the adventures of some IC team members in Lapland!!



Day one


After 10 horrible hours on the narrow sleepless bus we arrive in the magical zoo of Ranua. In this lovely place we encountered several animals like foxs, beavers, reindeers, wolverines and finally the majestic polar bear. Few hours later, we left the zoo and arrive in the one and only Santa Clause´s village. All together we took a picture with Santa and spend an amazing time in Santa´s home and also crossed for the first time the arctic circle .  Then we left the village and head to Saariselkä where we found our cozy and wonderfully build cottages which included sauna and all the necessary amemities.














Day two


During the second day we travelled to Norway. Bit before crossing the border,  we ate the most tastiest ribs of the whole lapland . Later we arrive to cozy almost extinct fishing village of burganese where we had an awesome time in a typical tiny sauna.  We rushed straight from the sauna to swim in the icy waters of the arctic ocean which had lots of therapheutic effects.




Day three



Soon after we woke up we went to the the husky safari where we drove sledge with huskies through the wilderness forest of lapland. We also met the lovely puppies and girls were spreading some tears of joy in their faces. During the afternoon we rode the snowmobile through the bumpy snowy rodes of Saariselkä. We could feel the fresh cold wind in our faces which made us feel awesome.








Day four

Day four was for energetic activities. In the morning we did 20 km of cross country skiing in only 1 hour and a half. Later on we  rode the reindeer sledge and heard some fascinating and legendary stories of the saami people while enjoying some sausages. Before our last party in saariselkä, we had the oportunity to try out snowshoeing.





 








Day five

During our last day we had five hours of freetime which some people used to explore the village, go dowhill skiing or snowboarding, eat yummy reindeer food, bought souvenirs or went to spa and relax before our long journey back to jyväskylä.


Everybody enjoyed the trip so much that they wanted to stay longer mostly because the northern lights were too shy to appear. This was a great experience for exchange students but also for us tutors. The timetravel guides were very professional and funny at the same time, and everything was organized well. We didn’t have any big problems so we had time to have fun with each others.








written by Santi, Irene, Niko and Flora



 Didn't this seem like such an awesome trip? I was there last spring and it really was great! So many cool places to see and fun things to try out!
Interested? The trip will be organized again in the Spring 2015 ;)

-Sanna
 

perjantai 28. marraskuuta 2014

Uudet toimijat, uudet kujeet

Joskus vanhojen täytyy väistyä tieltä ja uusien ihmisten ottaa valta. Jokainen tietää, että joskus toimintaan on saatava uutta verta mukaan jotta toiminta jatkaisi kehittymistään. Me vanhat ja raihnaiset kun emme enää välttämättä jaksa samalla tohinalla toimia, niin uudet ihmiset saavat vanhatkin asiat näyttämään uudelle.

Eilen JAMKOlle valittiin uudet toimijat hallitukseen. Ensi vuonna JAMKOn toimiston täyttävät, kaikkien opiskelijoiden lisäksi, Niina Lampi(puheenjohtaja), Iina Mustalampi(varapuheenjohtaja), Tiia Kolu, Jenni Sanisalo, Heikki Lamula, Ilona Palonen, Terttu Salonen, Taija Minkkinen, Juha Salmi. Onnea kaikille valituille :)



Edustajiston puheenjohtajisto ei jäänyt yhtään sen huonommaksi, koska ensi vuonna puheenjohtajana toimii Otto Martikainen ja varapuheenjohtajaksi Jarno Välinen. Onnea myös heille :) 

Täytyy sanoa, että odotan paljon uudelta hallitukselta, mutta olen varma että kaikki tulee sujumaan erittäin hyvin. Innolla odotellen vuotta 2015.

Hyvää viikonloppua kaikille! :) 


Karoliina

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Ketä kuuluu JAMKOn Hallitukseen vuonna 2015?



Marraskuun viimeistä viikkoa viedään. 

Kohta on joulukuu ja vuosi alkaa olla jo loppumaisillaan. Uusi edustajisto aloittaa pian tehtävän ja huomenna valitaan uusi JAMKOn hallitus tulevalle vuodelle. 

Viime viikonloppuna oli SAMOKin (Suomen opiskelijakuntien liiton) liittokokous. Sinne osallistuu joka vuosi opiskelijakuntien edustajia ja tänä vuonna JAMKOa edustamassa oli meidän puheenjohtaja Olli, toiminnanjohtaja Hannu sekä tutorvastaava Niina. Liittokokouksessa päätettiin SAMOKn toiminnasta ja niistä linjoista mitkä vaikuttavat meidän kaikkien opiskelijoiden elämään.

Liittokokouksessa valittiin myös uusi hallitus SAMOKiin. Nyt on sitten JAMKOn vuoro. JAMKOn edustajiston järjestäytymiskokous on huomenna 27.11 klo 17 alkaen. Täällä todetaan meidän uusi edustajiston kokoonpano sekä valitaan uusi hallitus. Nyt sinulla on erittäin hyvä mahdollisuus hakeutua mukaan hallitukseen, jos opiskelija-aktiivisuus kiinnostaa. 

Mutta mitä minulle kuuluu? :)
Kävin luovuttamassa verta eilen. Tein jotain hyvää ja niin vähällä vaivalla. Perjantaihin asti Jastolla on oma Suurin Luovuttaja kampanja, mutta jos et kiireiltäsi kerkeä luovuttamaan verta perjantaihin mennessä, niin onneksi on olemassa myös Veriveljet kampanja! 


Veriveljet kampanjassa JYY ja JAMKO ottavat mittaa toisistaan. Tottakaihan me halutaan JYY voittaa, eikö?

 Ihanaa marraskuun loppua kaikille 
Karoliina - edustajiston varapuheenjohtaja

perjantai 21. marraskuuta 2014

Top 10 lemppari viikonpäivääni!

(Pahoittelut harhaanjohtavasta otsikosta) Jupinaviikot vetelee viimeisiään. Vielä on puoliyöhön asti aikaa jupista, vaan mitä palautteille käy tämän jälkeen.

Homma lähtee liikkeelle siitä, että JAMKOn toimistolla keitetää pannu vahvaa kahvia. Hallituslaiset käyvät läpi palautteet ja työstävät niistä raportit koulutusaloittain. Omat raporttinsa saavat koulutuspääliköt, yksiköiden laatupääliköt ja koulutusalajärjestöt.

Koulun päässä palautteita käsitellään eri laatutiimeissä yksiköittäin ja mikäli suurempia ongelmia tulee vastaan, ne etenevät
Laadunhallinnankehittämiätyöryhmään. Tässä työryhmässä ovat yksiköiden laatupääliköt ja Paavo opiskelijaedustajana.

Varsinaisia vastauksia palautteisiin on tulossa pian...
Tässä vaiheessa vielä iso kiitos kaikille jupisseille! Olette ihania ja ansainneet kaikkea hyvää elämässänne! Olkoon voima kanssanne ja älkööt peljätkö tulevia kyselyitä.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Rakkaudest lajiin

Marraskuu on järjestöille jännää aikaa. Uusia toimijoita rekrytään ja vanhat väistyvät. Kehitys kehittyy ja ensi vuoden toimintaa pedataan jo toden teolla.

Opiskelijajärjestöissä väki vaihtuu hyvällä tahdilla ja se tuottaa haasteita toiminnan jatkuvuudelle ja kehittämiselle. Monesti järjestöt ovatkin vain muutaman aktiivisen ihmisen varassa. Onneksi innokkaita yleensä löytyy, kun vanhojen on aika siirtyä syrjään.

Vaihtuvuus on myös voimavara. Uudet persoonat tuovat uusia ideoita ja lisää virtaa toimintaan. Onkin vaikea kuvitella joustavampaa organisaatiota kuin pieni opiskelijajärjestö. Ideoista ei siis pitäisi olla pulaa, mutta vuorokauden tunnit saattavat ajoittain loppua kesken. Pitkiä päiviä vaan käsittämättömästi jaksaa ja jaksaa, sillä tätä hommaa tehdään rakkaudesta lajiin.

Onnittelenkin niitä, jotka valitaan eri tehtäviin ensi vuodelle. Tulossa on  varmasti antoisa vuosi, mutta älkää ajako itseänne piippuun. Teille, jotka olette vielä harkintavaiheessa: Älkää olko vain asiakkaita vaan olkaa myös toteuttajia.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Näkyvää palautetta?

Hoi! Se oon minä taas. Jupinaviikkojen ensimmäinen viikko on puolivälissä, ja kävin juuri lueskelemassa hieman jo annettuja palautteita. Itse olen erittäin tyytyväinen palautteen laatuun! Avoimista palautteista käy hyvin ilmi, mikä on huonosti tai hyvin ja missä, sekä myös se, mitä asialle kannattaisi palautteen antajan mielestä tehdä. Lisää näitä!

Ensimmäisen vuoden opiskelijoille ei ole vielä montaa palautekyselyä vastaan tullut, mutta no worries vaan, kyllä palautetta pääsee antamaan vielä Jupinoiden jälkeenkin. Jokaisesta opintojaksosta annetaan opintojaksopalaute, ja isompi Opiskelijapalautekysely napsahtaa toisena opiskeluvuonna sähköposteihin. Järjestäville tahoille, sekä JAMKille että JAMKOlle, on vastaavasti tullut palautetta siitä, että missä palautteiden tuloksia on nähtävillä. Tässä vastauksia kysymyksiinne:

  • JAMKOn edellisvuosien koulutusalakohtaiset raportit löytyvät täältä, eli JAMKOn nettisivuilta.
  • JAMKOa koskevat palautteet viime keväältä on koostettu tähän blogipostaukseen.
  • JAMKin palautekyselyjen yhteenvetoja löytyy Elmo Opiskelija-intrasta Laatukanavasta. Linkki on intran vasemman palstan alimpana, eli rullaa hieman alaspäin ja siinä se on. 

Istun itse opiskelijaedustajana JAMKin Laadunhallinnan kehittämistyöryhmässä, kuten tuolta Laatukanavasta saattaa bongata. Ryhmässä käsitellään juurikin palautteen näkyväksi saamista ja tuomista lähelle opiskelijaa. Jos sulla on terveisiä tai vinkkejä, niin laita mulle sähköpostia, osoite on kopo@jamko.fi tai etunimi.sukunimi@jamko.fi. Vien nämä palautteet seuraavaan kokoukseen joulukuun alussa!


Meinasin ensin kirjoittaa siitä, mitä Jupinakyselyn sulkeutumisen jälkeen tapahtuu, mutta tajusin siinä, että ehkä en kuitenkaan vie Jannelta kaikkea Jupinoihin liittyviä bloggausaiheita. Ensi viikolla saatte siis kuulla Jannelta, miten palautteet käsitellään. Ole hyvä vaan, Janne. Olin taas askeleen edellä. Tiedän, että arvostat tällaista jalomielisyyttä. Keksin jonkun tavan, millä voit korvata tämän, niin ei jää syyllisyydentunnetta.

PS. Kiitos sille palautteenantajalle, jonka mielestä "kopo ja sopo on söpöjä".


maanantai 10. marraskuuta 2014

"Mulla on vaan mennyt kaikki niin hyvin, ettei oo tullut jupistua"

Hoi vaan!

Heti alkuun: Jupinakyselyä täyttämään NYT, jos et vielä ole! Linkki tässä:

Suomeksi: https://www.webropolsurveys.com/S/115FA863C348CF6C.par
In English: https://www.webropolsurveys.com/S/9F5530A8627186B4.par

Linkkiä klikkaamalla avautuu Webropol-kyselylomake, jonka täyttämiseen kuluu noin 5-15 minuuttia, riippuen asian määrästä. Itse kyselyä on kylläkin hiottu pidempään kuin 5-15 minuuttia, ja siksipä ainakin itse, sen muokkauksesta Webropoliin vastaavana, toivoisin saavani vastauksia niin että reunat notkuu. Availen tässä postauksessa hieman taustoja Jupinoiden järjestämisestä muutenkin.

Vaikka kaikki JAMKOn hallituslaiset edunvalvontaa tekevätkin, niin Jupinaviikkojen tuottamisesta vastaa kolmikko KOPO+SOPO+Edunvalvontasihteeri, toisin sanoen tänä syksynä allekirjoittanut, Janne Parri ja Anna Tarvainen-Illi. Itse kyselyn tekeminen on luultavasti pääasia; runko on tosin pysynyt samana pariin otteeseen, jotta seurantatilastojen tekeminen olisi mahdollista. Osa kysymyksistä tulee tilauksena muualta, joten niille täytyy raivata tilaa, jottei kyselyn pituus venähtäisi liian pitkäksi. Näiden kysymysten mahdollinen muotoilu ja sovittelu osaksi kyselyä on vaihe, jota tulee hiottua pilkuntarkasti, jotta esimerkiksi vastausvaihtoehdot saadaan oikeiksi, ja että englanninkielinen kysymys vastaisi samaa kuin suomenkielinen.

Hieman takaperoisesti edeten, kysely valmistuu useimmiten viimeiseksi, koska sen deadline on oikeastaan vasta julkaisupäivän aamuna. Tällä kertaa muokkaamiseen kului noin kokonainen 8 tunnin työpäivä, jaettuna tietenkin pitkälle ajanjaksolle. Kysymyksiä on hiottu edunvalvonnan prosessitiimissä, hallituksen iltakouluissa, sähköpostikeskusteluissa ja ties missä kahvipöydissä, kun jokin sanamuoto on jäänyt painamaan takaraivoon. Ennen kyselyn lopullista valmistumista on tapahtunut vaikka mitä: Anna on ehtinyt varata kyselytuntitilat (joiden sijoittelun pohdintaan saa myös käytettyä vaikka lopun opiskeluaikansa), graafikko on ehtinyt tehdä tai muokata vanhat markkinointimatskut ja Janne on juonut aika monta kuppia kahvia toimistolla väsäten vaikkapa Jupinaständien aikatauluja KAJ-toimijoille ja hallituslaisille, noin esimerkiksi.

Vielä otsikosta: se on suora lainaus opiskelijakollegani suusta tämän aamun projektipalaverin alussa. Availin läppäriä muistiinpanojen tekemistä varten, ja odoteltiin muita vielä paikalle. Mainitsin tänään käynnistyvät Jupinaviikot, ja sain ylläolevan vastauksen. Pakko tietenkin mainita, että tilannehan on aivan loistava, jos "jupistavaa" ei löydy. Huono puoli siinä onkin sitten se, että mistä palveluiden tarjoajat (eli esimerkiksi JAMKO) tietää olla sörkkimättä jo hyvin toimivia palvelujaan, jos niistä ei saa minkäänlaista palautetta? Onko vaikkapa vähäinen palautteiden määrä merkki siitä, että hommat toimii, vai siitä, ettei opiskelijoita kiinnosta antaa palautetta? Muun muassa tällaisia asioita tullee mietittyä melko tiiviisti seuraavat kaksi viikkoa.

Jos et vielä sitä kyselyä täyttänyt, niin mee jo!

kopo-Paavo






perjantai 7. marraskuuta 2014

"Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua?"

Tuntuu kuin vasta eilen olisin tullut tänne JAMKOn toimistolle juttelemaan tulevasta TOP-paikastani. Siispä tieto siitä etten olekaan toimistolla availemassa konetta, ja aloittelemassa seuraavaa viikkoa, tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta! Muutamaan otteeseen olenkin iteltäni kysynyt “Mihin se kaikki aika katosi? Miten nopeasti kolme kuukautta menikään?” Eipä tähän voi sanoa mitään muuta kuin että todella nopeasti.

Muistan kun ensimmäisinä päivinä hermoilin että mitäköhän tästäkin nyt tulee, osaanko hoitaa hommani kunnolla, vai päädynkö vain repimään hiuksiani. Hermoilin kuitenkin ihan turhaan; jo heti ensimmäisen viikon jälkeen olin sisäistänyt aatteen: “Mä olen täällä oppimassa. Opin koko ajan lisää, jopa huomaamattani. Ja jos en jotakin osaa, niin mua varmasti asian kanssa autetaan.” Ilmapiiri toimistolla on mukava. Porukka on ollut ihanan energistä ja rentoa, ja tuun varmasti ikävöimään tätä jokseenkin niin omalaatuista huumoria mitä täällä oon saanut kuulla!

Mulla oli varsinkin harjoittelun alussa todella huono tuuri sen suhteen että jouduin melkoiseen kuumekierteeseen, ja olin tämän takia paljon pois, jonka takia en saanut kaikkia töitä tehtyä valmiiksi. Ja mä kun olen sellainen ihminen, että kun mä jotain aloitan tekemään niin haluan tehdä sen loppuun asti kunnolla, ja välillä mun perfektionistisuus aiheutti mulle tässä kohtaa melkoisesti päänvaivaa. Joskus sitä saattoi tehdä jotain työtä tuntikausia, eikä siihen siltikään ollut itse täysin tyytyväinen. Siksi onneksi oli aina joku jolta sai sen rehellisen mielipiteen siitä että oliko tämä kyseinen työ nyt hyvä, vai pitäisikö sitä vielä hieman hioa. Ja umpikujan tullessa vastaan, aina joltakin sai uusia ideoita ja ehdotuksia. Pahimman stressini aikaan sain kuulla lauseen joka sai mut oikeasti miettimään, “mikä on pahinta mitä voisi tapahtua?” TOP-jaksoni aikana en siis vain oppinut uusia graafisia taitoja, vaan opin myös hallitsemaan omat hermoni kiireen keskellä.

Ai mitä mä olen täällä JAMKOlla ollessani puuhastellut? Noh, oon päässyt tekemään sitä mistä tykkään, eli valokuvaamaan ja suunnitelemaan sekä toteuttamaan mainosjulisteita ja bannereita. Liikuntaakin oon saanut, kun vähän väliä olen käynyt täyttämässä pääkampuksen ilmoitustauluja. Keppijumppaa on muuten tullut myös harrastettua ahkerasti!

Mulla on tältä TOP-jaksolta paljon asioita jotka on jäänyt mun päähän. Ensinnäkin kaikki se uusi tieto ja taito mitä oon täältä saanut. Sitten erityisen hyvin muistissa on JAMKOn edarivaalit, joiden materiaalia työstin mun näyttötyönä. Ja tottakai Tursajaiset 2014! Tuona tapahtumapäivänä rikoin omia rajojani ja sain “uuden alteregoni” kun puin maskotin asun päälleni ja tanssahtelin katoksen päällä tanssittaen uusia opiskelijoita.

Tämä lievästi korkeanpaikan kammoinen Jarkko pupu selvisi hengissä! I'm still alive! :D
Kun mut nyt toisiksi vikana päivänä pyydettiin kahvihuoneeseen, ja siellä mua odottelemassa oli läksiäispullakahvit lahjan kera, häkellyin niin etten osannut sanoa oikein yhtään mitään. Tuntemusteni kirjoittaminen toimiston vihkoon onnistui vasta kun kahvit oli juotu. Kirjoittaessani sitä tekstiä, ja nyt sitten tätä, tajuan kuinka onnekas olenkaan kun sain tulla JAMKOlle suorittamaan TOP-jaksoani, näiden mahtavien ihmisten joukkoon.

Nyt mun on aika suunnata kohti uusia seikkailuja monta kokemusta rikkaampana ja osaavampana graafikkona, takaisin koulun penkille ja kohti valmistumista. Ja kuka tietää että ehkäpä vielä jonain päivänä saatankin päätyä opiskelemaan JAMKiin, ja ilmaannun kolkuttelemaan JAMKOn toimiston ovea :D


- Minka, Graafikko harjoittelija

torstai 6. marraskuuta 2014

Katse kohti tulevaa

JAMKOn Edustajistovaalit ovat nyt päättyneet ja eilen elettiin jännittäviä hetkiä, äänestysaika loppui kolmelta ja vaalien tulos julkistettiin illalla yhdeksän jälkeen vaalivalvojaisissa JyväsHovissa. Ennen äänestysajan päättymistä olimme vielä pitämässä vaaliständiä Tiimiakatemialla. Oli mukava huomata, kuinka moni siellä oli jo äänestänyt, tai ainakin näin meille sanottiin.  Ja kyllä sieltä niitä ääniä irtosi, sillä Tiimiakatemian ainoa ehdokas Otto Lampinen sai viidenneksi eniten ääniä. Lopulta kuitenkin äänestysprosentti jäi vain 29 prosenttiin. Konkurssi vei pisimmän korren vaaleissa ja nappasi 8 edustajistopaikkaa, JIOlle ja JASTOlle edustajistopaikkoja tuli 7 ja omalle koulutusalajärjestölleni MatkaRatalle tuli 3 paikkaa. Puoluepoliittisille listoille ei paikkoja irronnut.

Tiistaina suunniteltiin Snowdayta, vaikka lumesta ei ole tietoakaan
Nyt kun uusi edustajisto on valittu, aletaan miettimään jo ensi vuoden hallitusta. Ketkä ovat ne yhdeksän henkeä, jotka ajavat aktiivisesti opiskelijoiden etuja, huolehtivat opiskelijoiden hyvinvointia tukevista palveluista ja järjestävät erilaisia tapahtumia opiskelijoiden vapaa-ajalle.  Ensi viikon tiistaina klo 16:00 on JAMKO Cafessa Hallituskähminnät. Mikäli salaisissa haaveissasi on päästä vaikuttamaan opiskelijoiden asioihin ja olla opiskelija-aktiivi, kannattaa tulla paikalle tutustumaan tämän vuoden hallitukseen, heidän rooleihinsa ja kokemuksiinsa. Siellä on paikalla lähes koko hallitus kertomassa omasta vuodestaan ja vastaamassa kysymyksiinne. Ja paikalle saapuminen ei tarkoita vielä mitään virallista, virallisesti edustajisto järjestäytyy 27.11., joten saa olla utelias ja tulla paikalle vain katsomaan!

Katseet on nyt käännetty kunnolla jo ensi vuoteen. Oma hallitusvuosi alkaa lähestyä jopa liiankin kovaa vauhtia loppuaan. Eilen juhlittiin JAMKOn Pikkujoulukauden avajaisia ja ne olivat viimeiset minun järjestämät isot bileet. Firman pikkujoulut sujuivat mallikkaasti ja toivon, että kaikilla oli hauskaa ja piditte esiintyjästä! Lista viimeisistä JAMKO-töistä ja -teoista alkaa täyttyä...

Onnea uudelle edustajistolle ja kiitokset kaikille, jotka äänestivät! Tehdään yhdessä vuodesta 2015 hyvä vuosi!

- Iina

maanantai 3. marraskuuta 2014

Aktiivisuus - viikon adjektiivi

JAMKOon kuuluvat kaikki opiskelijat, jotka ovat maksaneet JAMKOn jäsenmaksun ja siten omistavat opiskelijakortin, oikeuden käyttää JAMKOn kuntosalia ja etuja, joita eivät kaikki saa. JAMKO on myös paljon muutakin kuin yhdeksän henkeä hallituksessa, F-siiven päässä sijaitsevassa toimistossa. Meitä JAMKOlaisia on yli 3000!! Eikä se JAMKO pyöri vain niiden yhdeksän hengen ja muutaman työntekijän voimin





Näitä lisää keskiviikkona
JAMKO tarvitsee kaikkia aktiivisia opiskelijoita ja niitä meillä riittää! Minulla on seitsemän aktiivista huipputyyppiä komennuksessani, eli vapaa-aikatiimissä. Tiimiläiseni ovat meidän kouluttamia tutoreita ja se saavat tiimissä työskentelystään tutortunteja. Tiimi on apunani tapahtumissa, joita järjestän. Huomenna meitä tapaa JAMKOn Jälki-istunnossa ja keskiviikkona Pikkujoulukauden avajaisissa. Jälki-istunnon pubivisan kysymykset ovat tiimin käsialaa ja pitävät erotuomarin roolia huomisessa pöytälätkä-turnauksessa.

Tänään meillä oli askartelutalkoot keskiviikkoa varten, oli hauskaa ja aika kului kuin siivillä. Varsinainen paluu lapsuuteen, pojat eivät olleet askarrelleet sitten ala-asteen kuudenen luokan. Mutta tuloksista sitä ei huomannut. Tuloksia voi tulla keskiviikkona katsomaan ja kehumaan ;)


Aktiivinen vapaa-aikatiimini, vain yksi puuttuu
Jotta saisimme lisää aktiivisia opiskelijoita, muistuttelenkin vielä edustajistovaaleista.
Edustajistovaalit ovat käynnissä ja äänestyslinkit muistutuksineen ovat saapuneet jokaiselle jäsenellemme koulun sähköpostiin. Käytä siis aikaasi kaksi minuuttia ja muutaman klikkauksen verran ja äänestä!  Vaalikoneesta voit löytää oman suosikkiehdokkaan. Äänestysaikaa keskiviikkoon klo 15 saakka.

Ja mikäli haluat nähdä työmme tuloksia, hae oma ennakkolippusi keskiviikon bileisiin JAMKO Cafesta tai JAMKOn toimistolta. Et jää kaikesta hauskasta paitsi ;)


Aktiivista viikkoa kaikille ja nähdään tällä viikolla tapahtumissanne, ne alkavat olemaankin viimeisiä mitä itse tänä vuonna järjestän.

- Iina
Huvi- ja kulttuurivastaava

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Miksi äänestää?

Hei!

Minä olen Carita, toimin tänä vuonna keskusvaalilautakunnan puheenjohtajana. Olen tänä vuonna ollut ensimmäistä kertaa edustajistossa. Olisin halukas ollut jatkamaan uraani edustajistossa, mutta opintoni alkavat olla sillä mallilla, että en pysty osallistumaan enää. Siksi ajattelinkin että tällaisena loppurutistuksena voisin toimia vielä tässä tehtävässä.

Mutta sitten siihen tärkeämpään asiaan! Aina kannattaa käyttää äänioikeutensa jos siihen on mahdollisuus. Edustajistovaaleissa äänestäminen onkin tärkeää, koska sitä kautta pystyy vaikuttamaan kaikkien opiskelijoiden hyvinvointiin. Edustajisto on se varsinainen päättävä elin, jossa jokainen saa äänensä kuuluviin opiskelijoita koskevissa asioissa ja jonka kautta pystytään vaikuttamaan. Edustajisto kokoontuu noin kerran kuussa. Ennen kokousta järjestetään iltakoulu, jossa käydään läpi tulevan kokouksen käsiteltävät asiat ja näin jokainen pystyy miettimään etukäteen omaa mielipidettään varsinaista kokousta varten. Edustajisto on se, joka säätelee JAMKOn toimintaa ja sitä mitä sen kuuluisi tehdä opiskelijoiden hyvinvoinnin takaamiseksi.

Joten äänestäminen on tärkeää, näin saat valittua sinulle tärkeitä aatteita edustavan opiskelijan edustajistoon. Niin saamme rakennettua meille parhaan edustajiston, joka ajaa meidän asioita. Käykää siis tutustumassa ehdokkaisiin ja heidän mielipiteisiinsä JAMKO:n vaalikoneessa. Sieltä löydätte lisätietoa ehdokkaista ja voitte täyttää kyselyn, joka ehdottaa teille sopivaa ehdokasta. Äänestyslinkin olette saaneet sähköpostiinne, sitä kautta pääsette äänestämään! Äänestysaikaa on vielä ensi viikon keskiviikkoon 5.11. klo 15.00 asti.

Meillähän oli viime vuonna suurin äänestysprosentti, eiköhän jatketa samaan malliin!

Terkuin Carita






AHOT – Aikainen Herääminen Oikeaan Tosielämään, vai miten se meni?



Monelle opiskelijalle tuttu, mutta useammille tuntematon AHOT on korvaamaton työkalu niille opiskelijoille, joilta löytyy osaamista ja halua nopeuttaa opintoja. Harhaan johtavan otsikon jälkeen voitaneen todeta, että oikeasti AHOT tarkoittaa Aiemmin Hankitus Osaamisen Tunnistamista/Tunnustamista.  Tutkintosäännön virallinen selitys tälle toimenpiteelle on jotakuinkin seuraavanlainen:

”Opiskelija pyrkii ymmärtämään aiemmin hankkimaansa osaamista ja jäsentää sen suhteessa opintojakson/osaamisalueen osaamistavoitteisiin siten, että hän pystyy kuvaamaan ja näyttämään toteen osaamisensa. ”
 
Ihan kiva, mutta mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Otetaan esimerkiksi Opiskelija Petteri. Petteri opiskelee sosionomiksi ja on ilmoittautumassa opintojaksoille kevätlukukaudelle 2015. Petterin pitäisi ottaa syventävä harjoittelu (7 op) koska on opiskellut normaalissa aikataulussa. Katsoessaan opintojaksokuvausta hän uskoo osaavansa jo siinä vaadittavat asiat, koska oli kesän sosiaalialan töissä ja sen lisäksi tehnyt koulun ohessa tuurauksia samassa paikassa. 


Seuraavaksi Petteri katsoo Opinto-oppaan Hyväksilukeminen osiota ja päätyy oman hyväksilukemisensa tässä tilanteessa olevan AHOT. Alkaa lomakkeidentäyttöoperaatio, kaikki tietysti paperiversioina eikä sähköisesti. Ensin on vuorossa Opintojen hyväksilukeminen – AHOT –lomake. Siihen Petteri laittaa liitteeksi oman kuvauksensa työkokemuksestaan sekä työnantajalta pyydetyn vahvistuksen omasta osaamisestaan. Koko laitetaan paketti etanapostiin ja jäädään odottelemaan päätöstä. Koska Petteri on fiksu ja hyvissä ajoin liikenteessä, hän myös ilmoittautuu varmuuden vuoksi Syventävän harjoittelun opintojaksolle, mutta katsoo myös muita opintojaksoja, joita voisi tehdä AHOT-hakemuksen mennessä läpi. Jos hakemusta ei hyväksytä, opintojaksoilta voi aina jättäytyä pois, mutta jälkikäteen ilmoittautuminen onkin sitten vaikeampaa.


Petterin hyvin tehdyt hakemukset tuottavat tulosta: opintosihteeri kirjaa hänelle 7 opintopistettä syventävästä harjoittelusta opintosuoritusrekisteriin. Tähän prosessiin meni kolme viikkoa. Mitä olisi käynyt jos Petteri ei olisi ollut ajoissa liikenteessä? Mitä olisi käynyt jos Petteri ei olisi tajunnut ottaa muita opintojaksoja AHOT-hakemuksen mennessä läpi?


JAMKin AHOT-prosessi on käymässä läpi suurta uudistusta, jossa JAMKO on ollut vahvasti mukana. Uusia muutoksia ovat sähköinen asiointi, joka tuo koko prosessin 2010-luvulle ja nopeuttaa toimintaa. Toisena isona uudistuksena ollaan suunnittelemassa laajojen kokonaisuuksien AHOTia sekä ennakoivaa AHOTia. Laajojen kokonaisuuksien AHOT mahdollistaisi nopeamman valmistumisen ja AHOT prosessin helpottuminen niille opiskelijoille, joilla on jo kattavaa osaamista, mutta eivät jaksa täyttää jokaisesta osaamisestaan erillistä paperia. Ennakoiva AHOT oikein toimiessaan helpottaisi uusien opiskelijoiden sujuvaa siirtymistä JAMKiin ja korkeakouluopintojen pariin. 


JAMKO jatkaa vaikuttamistyötään opiskelijoiden paremman opiskelun ja arjen hyväksi, sen toteutumista voit seurata esimerkiksi Ajakohtaisesta JAMKOsesta, joka ilmestyy joka kuun ensimmäinen torstai. 



t. Oona, tutor- ja liikuntasihteeri