perjantai 21. joulukuuta 2012


JAMKOkin hiljenee joululomalle. Syökää paljon ja voikaa hyvin!

- Reeta

perjantai 14. joulukuuta 2012

Joulun odotusta ja lopun alkua

Kopo-Neea täällä taas hei!

Terveisiä Helsingistä SAMOKin (Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto) johtajakoulutuksesta!

Kuten moni ehkä onkin jo huomannut (esim. JAMKOn facebook seinältä) on Joulu tulossa jo hurjaa vauhtia. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja kohta koittaa kauan kaivattu loma.

Ennen sitä pitää kuitenkin hoitaa hommat kunnialla loppuun. Edessä on vielä sunnuntaina (kyllä, sunnuntaina) viimeinen hallituksen kokous tällä porukalla, tämän jälkeen suuntaamme yhdessä evakoitumaan mökkimaisemiin. Ensiviikolla perehdytetään uutta hallitusta ensivuodelle, sekä hoidetaan viimeiset juoksevat asiat, luovutetaan puhelimet, avaimet ja siirretään katse tulevaan vuoteen. Lopun alkua, sanon minä.

Vuoden loppua ollaan JAMKOn toimistolla kauhisteltu jo jonkin aikaa. Syksy kun tuppaa opiskelijakuntatoiminnassa olla sitä kaikkein kiireisintä aikaa. Uudet opiskelijat valtaavat kampukset, toimiston syysruuhkat, runsaasti tapahtumia ja jännittävimpänä kaikesta: uuden edustajiston ja hallituksen valinta.

JAMKOlle valittiin syksyllä sekä uusi edustajisto, että hallitus ensivuodeksi. Uusi hallitus järjestäytyi ja jakoi vastuualueet ensivuodelle keskiviikkona 12.12.12. Ensivuonna hallituksessa hääräilee seuraavanlaisia tyyppejä:

Heidi Tonteri koulutuspoliittisena vastaavana,

Sami Tanttu sosiaalipoliittisena, sekä viestintä ja yritysyhteistyövastaavana

Lauri Jaatinen tutorvastaavana,

Karoliina Nuutinen KV-tutorvastaavana,

Heli Välikangas huvi- ja kulttuurivastaavana,

Erja Esala liikuntavastaavana, sekä

Anni Kinnunen IC-vastaavana.

Tämän vuoden toimijoista minä ja Olli pääsemme luotsaamaan porukkaa eteenpäin, Olli hallituksen varapuheenjohtajan ominaisuudessa ja itse puheenjohtajana. Myös tämän vuoden sopo- ja tutorvastaavat, Tarleena ja Oona, kaipailivat vielä santsikierrosta JAMKOtoiminnasta ja hyppäsivät edustajiston puheenjohtajistoon! Näyttää siis siltä että meillä on aika huippu vuosi tulossa ensivuodestakin, uusien hallituslaisten blogikirjoituksia pääsette varmasti lähiaikoina seuraamaan!

Vaikka fiilikset ovatkin aivan katossa ensivuotta ajatellen, on myös tietynlaista haikeutta ilmassa. Tämä porukka joka alkuvuonna ruodittiin kasaan, on muodostunut vähintäänkin toiseksi perheeksi. Kun näkee toisia joka päivä toimistolla, kokee yhdessä isoja onnistumisia (ja aina välillä niitä epäonnistumisiakin) ja hienoja hetkiä, unohtamatta myöskään sitä ainutlaatuisen (huonoa) huumorintajua, ei voi olla hitsautumatta yhteen.

Tahdonkin itse osaltani kiittää kaikkia tänä vuonna JAMKOn toiminnassa olleita tyyppejä joihin olen päässyt tutustumaan. On ollut maailman siistein vuosi. Erityiskiitos hallitusperheelle, ootte jokainen aivan uskomattoman ihania tyyppejä, välillä tosi ärsyttäviä ja toisaalta mitä luotettavimpia ystäviä. Tulen varmasti muistamaan jokaisen teistä lopun ikääni. (Pakollinen itkuvuodatus päättyy tähän).

Seuraavaksi siis katse kohti tulevaa vuotta, uusia haasteita ja kohta koittavaa joululomaa (jota on odotettu kuin kuuta nousevaa)! Muistakaa rentoutua, hauskanpitoa unohtamatta!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Hyvä tietää opintotuesta

Hei!

Opintotukilautakunnan toivomuksesta kertaan muutamia opintukeen liittyviä asioita.

Aihe voi kuulostaa tylsälle, mutta yli 400 JAMKin opiskelijaa (eli reilu 5% meistä) sai tänäkin syksynä selvityspyynnön liittyen opintotuen opintojen edistymisen seurantaan.

Mitä KELA seuraa?

KELA seuraa sitä, onko opintotuen saaja päätoiminen opiskelija ja onko tällä ollut tarkoitus todella opiskella tarkasteltavana ajanjaksona. Opiskelijan on opiskeltava tietyn opintopistemäärän edestä, jotta hänen katsotaan olevan oikeutettu opintotukeen.

Tukeen on oikeutettu opiskelija, joka:
  • on opiskellut seurantajakson aikana vähintään 5 op/käytetty tukikuukausi eli jos nostat tukea koko syys- ja kevätlukukauden (9 kk) tulee sinulla olla 45 op
  • on opiskellut koko tutkinnon suoritusaikanaan vähintään 5 op/tukikuukausi ja seurantajakson aikana vähintään 2 op/tukikuukausi (ennen 1.8.2011 suoritetut opinnot 4,8 op/kk)
  • todentaa, että on ollut aikeissa opiskella vähintään 5 op/tukikuukausi ja esittää terveydellisiä tai haastavaan elämäntilanteeseen liittyviä henkilökohtaisia syitä opintojen viivästymiselle.Työssäkäynti, harrastukset tai opiskelija-aktiivina toimiminen eivät ole hyväksyttäviä syitä opintojen hidastumiselle.

HUOM! Seurannassa ei huomioida aiemmin suoritettuja hyväksiluettuja opintoja! Seurannassa huomioidaan ainoastaan seurantajakson aikana suoritetut opinnot. Hyväksiluettuja opintoja voidaan huomioida siirto-opiskelijoiden kohdalla ja tällöin vaaditaan todennus siitä, että opinnot on suoritettu seurantajakson aikana.


 Mitä opiskelijan pitää tehdä?

 1) Opintoja suunnitellessa kannattaa tarkastaa, että vaaditut pisterajat täyttyvät. Jos pisteitä ei saa OPSin mukaisista opinnoista täyteen, kannatta valintojaan täydentää vapaavalintaisilla opinnoilla.

2) Seuraa opintojesi edistymistä. Jos opinnot eivät etene suunnitelman mukaisesti eikä sinulla ole esittää hyväksyttäviä syitä opintojen hidastumiselle, voit etukäteen peruuttaa tai jälkikäteen maksaa takaisin saamaasi opintotukea. Helpointa tämän on KELAn sähköisen asioinnin kautta.

3) Jos saat selvityspyynnön ja sinulla on esittää syitä opintojen hidastumiselle tai opintorekisterijärjestelmä ASIOon merkitsemättömiä opintopisteitä, vastaa selvityspyyntöön. Selvityspyyntöön vastaamatta jättäminen johtaa opintotukesi lakkauttamiseen.

Jos sinulle on maksettu opintotukea, vaikka et ole opiskellut, voit joutua maksamaan tukea takaisin. Kannattaa siis olla tarkkana asian kanssa. Asian hoitamatta jättäneiden velka voidaan periä myös veronpalautuksista. Ulosmittaamisesta aiheutuu lisäkustannuksia velalliselle.



Tykkää opintotuesta Facebookissa ja saat tietoa ajankohtaisista asioista!
Sivulla voi myös esittää kysymyksiä opintotukeen liittyen.

JAMKissa opintotukiasioissa auttaa opintotukineuvoja.
Yhteystiedot ja lisätietoa opintotuesta JAMKin nettivivuilla.

KELAn opiskelijoille suunnattu puhelinpalvelu palvelee arkisin
klo 8-18 numerossa 020 692 209.

Tukea esim. muutoksenhakuprosessiin saat myös
JAMKOn sopolta (sopo[ät]jamko.fi).


Tukiterveisin,

Tara





sunnuntai 9. joulukuuta 2012


Our International Club went to Lapland a while ago and here we have greetings from Stefan Schepers how their trip went:



As member of JAMKO IC, you get a lot of great opportunities to go with a group of exchange students to Lapland for example. During this trip, I helped with being a travelguide.

We arrived around 19 o' clock in the evening in Saariselka. But before we arrived at our destinations. First we made a stop in Rovaniemi during the morning we visited a museum and to buy some groceries. Ofcourse, most students have also visited Santa claus :D in the afternoon.

The next day, we had the sports day. We walked on snow shoes and we went cross county skiing.
In the afternoon most people went swimming in the spa :D. It was a very relaxing day.

On Saturday, you could take it easy if you would like. Because all our activities were in the late afternoon. Iceskarting was amazing. Fast and on a slippery track. In the evening, we had kind of a preparty at a reindeer farm. Later on, the most people went to the local club.

Next day, we had a long day. Because we were going further up north. To Norway, Finn mark. In our bus, was a guide that told us a lot of interesting things about living in North Lapland. When we were in in a small town, that has been established by the Finns. We had a soup lunch and later we took a sauna and swim in the Artic Ocean. On the way back to Finland. The bus had some troubles to bring us back to Finland. 2Nd bus also and believe it or not, also the 3rd bus. I think, we selected simply a very bad day, to go to Norway.

On Monday, was our last day, to be in Lapland. But before we left Lapland. We had the possibility to go on a husky safari and to drive on a snowmobile. Overall, it was a great day! In the late afternoon we drove back to jyvaskyla.

I am sure. Most people have enjoyed this trip too!