torstai 28. maaliskuuta 2013

Susi(ko) jo ennen syntymäänsä?

Hei vaan hei te parahimmat opiskelijatoverit! Kiirastorstai on vierähtänyt lopuilleen ja huomista pitkäperjantaita odotellaan. Ja tulee se odottamattakin. Monelle huominen on perjantai muiden joukossa, ainoa ero normaaliin perjantaihin on, että kaupat ovat kiinni. Yleinen paniikki ja varsinkin sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin leviävät päivitykset: "OMG, mitä mä teen?!?!? Kaupat on kiinni, kuolen nälkään!". Toivottavasti siis kävit tänään kaupassa hakemassa mämmit ja pashat viikonlopulle.

Riittäisikö se kuitenkin taas pääsiäisestä. Tänään pidettiin Dynamon kampuksella viimeiset Jupinaviikkojen kyselytunnit. Ensin restonomeille ja jälkeenpäin vielä Dynamon insinööreille. Pääsiäisestä huolimatta paikalla löysi kiitettävästi opiskelijoita sekä henkilöstöä, varsinkin restonomien tunnille. Olisikohan ollut jopa osallistuja ennätys? Hienoa aktiivisuutta sinihaalarit! Keskustelua saatiin hyvin aikaan puolin ja toisin, ja kuten aiemmillakin kyselytunneilla, esiin nostettuja asioita puitiin ja ongelma kohtiin alettiin heti etsiä ratkaisuja.

Soponanne minulle kuuluu myös JAMKOn kerhotoiminnan kehittäminen, toki yhteistyössä henkilöstön sekä muiden hallituslaisten kanssa. En tiedä teistä, mutta minulle kerhotoiminta kuulostaa hieman ala-astemaiselta eikä kovinkaan mediaseksikkäältä. Pitäisikin keksiä houkuttelevampi, mutta silti yhtenäinen nimittäjä "kerhoillemme". Lautapeli-ilta, ilmaisutaidon kerho yms. Syksylle on jo suunnitteilla uusia juttuja, kuulette varmasti niistä lisää vielä kevään aikana, viimeistään kun taas syksyllä pulpettiin palaamme.

Tänään kyselytunnilla tuli uusi ehdotus mahdolliselle "kerholle". Aihe on lähiaikoina ollut paljon julkisuudessa, ja tämä näkyvyys ei ole ollut lainkaan posiviista. Tästä johtuen, en ole lainkaan varma tuleeko tällaista kerhoa koskaan olemaan. Toisaalta, ammattitaitoisessa opastuksessa, jota varmasti on saatavilla, voisi tällainen kerho toimiakin. Suurin ongelma on ennakkoluulojen voittaminen. Emme halua JAMKOlle emmekä JAMKille kyseenalaista mainetta. Asialle on paljon kiinnostuneita harrastajia ja oikeassa valmennuksessa näistä harrastelijoista tai jopa ensikertalaisista voi tulla jopa maan huippuja, miksei maailmankin. Olemmeko valmiit ottamaan riskin? Vai onko riskiä? Tämä kerho olisi tarkkuusammuntaa matalateho ilma-aseilla. Turvallista, ei kuulovaaraa, keskittymistä kehittävää toimintaa, jossa mahdollisuus kehittyä jopa ammattilaistasolle. Lisäksi tässä lajissa ei ole väliä olitko nuori vai vanha, pieni vai iso, tyttö vai poika.

Ymmärrätte varmasti miksi aihe on hieman tulenarka. Ja sopiiko tällainen toiminta kouluympäristöön. Haluaisinkin kuulla mielipiteitä aiheesta. Halutaanko tällaista vai pitääkö aihe unohtaa välittömästi? Teitä varten näitä asioita tehdään ja kehitetään. Jotta kaikille olisi jotakin aktiviteettia.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Tiput ja munat!

Taas on se aika vuodesta, kun bongaillaan tipuja ruohikolla ja maistellaan munia. Oletko sinä syönyt jo suklaamunia? Entä kävitkö virpomassa? Itse en käynyt, harkitsin kyllä. Olisihan se ilahduttanut naapurustoa, kun olisi oksan pätkän kanssa käynyt huitomassa ja lurauttamassa pienet pääsiäislorut.

Viime viikolla päättyi Jupinaviikot, kiitos kaikille jupisseille. Ensi syksynä tulemme taas. Jos nyt tunnet piston sydämessä, kannattaa soittaa ambulanssi, sillä infarkti ei ole leikin asia. Mutta tosiaan syksyllä muistat jupista keväänkin edestä!

Mitäpä muuta omille sektoreilleni kuuluu? Hengailuilloille, jotka taas syksyllä jatkuvat, voi ilmoittautua vetäjiksi. Mukavaa hommaa ja jos olet tutor, saat myös tutor-tunteja. Lisätietoja löytyy muun muassa ensi viikon viikkotiedoitteesta, kannattaa lukasta. Ohimennen haluan myös mainita Amazing Race Jyväskylästä, johon ilmoittautuminen alkaa 8.4. Muista siis merkata päivä kalenteriisi.

Muistakaahan syödä mämmiä!

Bloggailemisiin,

Sopo-Sami

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Jupinaviikon satoa

Tällä viikolla JAMKO on isännöinyt kyselytunteja koulutusaloittain, jonne ovat olleet tervetulleita sekä JAMKin henkilöstö eli opettajat ja koulutuspäälliköt, sekä opiskelijat. Itse olen ehtinyt osallistua vain kahdelle kyselytunnille, mutta ne ovat olleet sitäkin palkitsevampia.

Flunssan ja kiireiden vuoksi kerkesin tällä viikolla siis vain musiikin koulutusohjelman, että argrologiopiskelijoiden kyselytunnille, mutta ne olivatkin erittäin palkitsevia. Molemmissa oli suuri osallistujamäärä nimeomaan opiskelijoita keskustelemassa. Lisäksi olen erittäin iloinen kehittävästä sävystä, joka kyselytunneilla vallitsi: JAMKin edustajat ottivat mielellään vastaan kommentteja sekä ryhtyivät heti selvittämään tiettyjä esiin nousseita asioita.

Molemmilla kyselytunneilla löytyi heti ratkaisu erääseen ongelmaan, jonka opiskelijat olivat tuoneet ilmi palautteessaan. Ainoa, mitä tähän tarvittiin oli tilaisuus, jossa molemmat osapuolet saivat keskustella ja plim, asiaan keksittiin heti ratkaisun siemen.

Tästä syystä aikaisin annettu palaute on arvokas, koska ne kerkeävät kyselytunnilla käytäviin asioihin mukaan. Tietysti raportit kaikista alaa koskevista palautteista lähetetään yksiköihin, mutta keskustelulla kyselytunnilla asioihin saadaan muutosta varmasti nopeammin.

On ollut ilo olla tarjoamassa tällaisia keskustelumahdollisuuksia opiskelijoille ja JAMKin henkilöstölle, koska yhdessä tulee paras lopputulos! :)

Ps. Lisäksi muistutan että aikaa Jupinapalautteeseen vastaamiseen on vielä tämä päivä! Linkki kyselyyn https://digiumenterprise.com/answer/?sid=988998&chk=223GAHZP







Keväisin kopo-terkuin
Heidi

Mu-mu-muumi, ja-ja-jaffa ne kelpo li-li-limppareita on…



Niin kuin edellisessä postauksessani lupasin, paljastan teille nyt vertaistutorleirien synkimmät salaisuudet. ;) 103 vertaistutorin saaminen samalle leirille on sula mahdottomuus, mikä tarkoittaa siis sitä, että porukka puoliksi ja kaksi viikonloppua (tai no perjantaista lauantaihin) tuli vietettyä vertaistutoreiden kanssa Vesalan leirikeskuksessa.

Tutorleirien tarkoituksena on antaa tutoreille konkreettisia vinkkejä ja materiaalia tulevaan tutorvuoteensa. Mutta milläkäs tavalla me leirillä tutoreita valmistellaan tuleviin koitoksiin...?

Leirillä...

...tutustutaan uusiin ihmisiin laittamalla viisaat päät yhteen... Kuva: Noora Vekki ja Pauli Raitanen


...opetellaan kuuntelemaan toista... Kuva: Reeta Toivanen

...pohditaan pienryhmätyöskentelyn saloja... Kuva: Noora Vekki ja Pauli Raitanen
...laitetaan kaveri nauramaan... Kuva: Reeta Toivanen

...selviydytään kaaoksessa voittajaksi... Kuva: Reeta Toivanen
...tanssitaan letkajenkkaa... Kuva: Reeta Toivanen
...päästetään oma luovuus valloilleen tekemällä lumiukko... Kuva: Reeta Toivanen
 
Jäittekö ihmettelemään millä tavalla postauksen otsikko liittyy vertaistutorleireihin? No kyseessähän on minulle uusi (!) läpsyleikki, joka on soinut nyt viikon päässäni! Harmikseni en päässyt kyseistä leikkiä leikkimään, mutta mieleenpainuvaa laulua siinä ainakin lauletaan. :D

Voin rehellisesti sanoa, että hyvillä mielin jätän vertaistutorit jatkamaan auttamisen perinnettä ja toivottamaan uudet opiskelijat tervetulleiksi uuteen kouluunsa. Sen verran mahtava porukka meillä on taas kasassa! :) 

Muutaman tunnin päästä lähdetäänkin viimeiselle tutorleirille, jonka porukka koostuu kv- ja degreetutoreista... Jännittävvää... :)

Loppuun vielä pakollinen kaverikuva. Kuva: Reeta Toivanen
 

 

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Tutorointia lukuina




Voin iloisesti kertoa, että kaikki 103 uutta vertaistutoria on nyt koulutettu! :) 35 kv-tutorilla uupuu enää yksi luento ja tutorleiri, samoin kuin 20 degreetutorillakin. Yhteensä siis tänä keväänä tutoreita koulutetaan 158 kappaletta! 

Tutorluentoja on pidetty tähän päivään mennessä seitsemän kappaletta ja jäljellä on enää neljä. Näillä luennoilla on käynyt yhteensä 15 eri vierailijaa (per tutor-ryhmä). Tutorleireistäkin on jo kaksi takana ja perjantaina suuntaan tämän kevään osalta viimeistä kertaa tutoreiden kanssa Vesalan leirikeskukseen.  Tiesittekös muuten, että olemme tehneet tämän kevään koulutuksiin yhteensä kymmenen Prezi -esitystä, laminoinut 110 eläinkuvaa, ohjannut kolme erilaista bingoa ja vetänyt munapesän (vai oliko se pesämunan ;)) rakentamisen yhteensä 12 kertaa.

Ensimmäisen vertaistutorleirin porukka. Kuva Reeta Toivanen
Toisen vertaistutorleirin porukka. Kuva Mammi Pietilä


Aika kivoja lukuja, eikös vain? Vielä olisi jäljellä tälle keväälle kahden koulutuksen suunnitteleminen ja loppuun hiominen. Mitähän kivaa sitä liikuntatutorkoulutukseen kehittäisikään.. 

Mutta pysykäähän kuulolla, kerron vielä tarkemmin tutorleireistä kunhan saan kuvat Reetan kamerasta koneelle. :)

Hymyillen teitä kaikkia ajatellen,
Minnis

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Rakas päiväkirja...

Tänään aamulla heräsin, kävin pikaisessa suihkussa ja suunnistin pakkasesta huolimatta Rajakadulle JAMKOn toimistolle. Aamupäivän ohjelmassa oli ensi viikon keskiviikkona Helsingissä järjestettävään Näpit irti opintotuesta! -mielenosoitukseen kylttien askartelua. Tosiasiallisesti aikani ei kuitenkaan mennyt tähän.

Aloitin tapani mukaan päivän sähköpostin lukemisella. Olin saanut useita viestejä, joiden joukossa myös opiskelijalta tullut kysymys. Ennen kysymykseen vastaamista laadin kuitenkin paperisen kutsun JAMKOn edustajiston iltakouluun ja printtasin edellisen kokouksen pöytäkirjan. Nämä lappuset kiikutin opiskelijakunnan virallisille ilmoitustauluille. Toivottavasti tämä tehtäviini kuuluva työ ei ole ollut turhaa ja jäsenet lukevat asiakirjoja. Lisäsin pöytäkirjan myös edustajiston Optima-työtilaan ja lähetin asiasta ilmoituksen sähköpostilla kaikille edaattoreille. Melko tylsän kuuloista puuhaa, eikä se totta puhuakseni kovin jännittävää olekaan. Kuitenkin se on osa luottamustehtäväni toimenkuvaa, enkä vaihtaisi pois. Mutta se edustajistosta.

Paperin pyörittelyn lisäksi pääsen tekemään myös palkitsevia ja mielekkäitä asioita. Opiskelijalta tullut avunpyyntö on aina luottamuksen osoitus opiskelijakuntaa kohtaan. Tässä tapauksessa, kuten useimmissa, kysyttiin tutkintosäännön tuntemusta. Koko viime vuoden kyseistä paperia pyöritelleenä tunnen asiakirjan suhteellisen tarkasti, joten vastaaminen ei tuottanut minulle suuriakaan vaikeuksia, mutta avuksi oleminen on aina hyvin palkitsevaa. Siitä tulee sellainen tunne, että tekee oikeasti jotain hyödyllistä ja tärkeää. Suurin osa edunvalvonnan työstähän jää usein opiskelijoilta huomaamatta, koska edunvalvonta on luonteeltaan proaktiivista: pyrimme vaikuttamaan asioihin etukäteen. Jos kaikki menee hyvin, olemme onnistuneet, vaikka vaikutuksemme asiaan on haasteellista osoittaa.

Lounaan jälkeen menimme Neean ja Samin kanssa tapaamaan JYYn poppoota opintotukiasioissa. Viimeistelimme  ensiviikon suurmielenosoituksen bussikyydin ja paikallisen Oodi opintotuelle -mielenilmauksen suunnitelmat. JYYllä oli muuten myös tosi hienoja kylttejä tehtynä suurmielenosoitukseen. Toivottavasti mekin saamme aikaan yhtä komeita. Kylttien tekeminen siis siirtyi ensi viikolle, koska aamulla kaikilla oli niin paljon muuta kiirettä.

JYYltä saimme myös mainosjulisteen Oodi opintotuelle -mielenilmauksesta. Tosin vain paperisen version, joten toimistolle päästyämme skannasin sen ja printtasin viitisen kymmentä julistetta. Neean kanssa vuorasimme julisteilla kaikki Rajakadulla sijaitsevat opiskelijakunnan ilmoitustaulut julistein ja kiinnitimme muutaman myös kahvilan ikkunoihin. Luulisi tapahtuman nyt saavan arvoisensa huomion. Ainakin meillä oli hauskaa, ihan kun olisimme olleet muksuja pahan teossa. :D

Oodi opintotuelle

Nyt päivän päätteeksi olen auttanut Jarkko Pupua Facebookin käytössä (pupun käpälillä on niin kovin vaikea kirjoittaa näppäimistöllä) ja kirjoitellut tämän blogipostauksen. Illalla menen kavereiden kanssa elokuviin. Ja kyllä minulla on vielä kavereita, vaikka JAMKO suurimman osa vapaa-ajastani viekin! Nyt kuitenkin pitää rientää kotiin ja suihkuun, että ehdin ennen leffan alkua takasin keskutaan.

Minulla on ollut oikein antoisa ja naurun täyteinen perjantai maailman parhaiden JAMKO-toimijoiden ja JYY-toimijoiden seurassa. Tästä on hyvä alkaa viikonloppu.

Opiskelija-aktiivin arkea teille valotti,

Tara
epj




maanantai 11. maaliskuuta 2013

Terveisiä edustajistosta!

Näpit irti opintotuesta -kamppanja, suurmielenosoitus Helsingissä, paikallinen tempaus, valtioneuvoston kehysriihi...

Siinäpä lyhykäisyydessään viimeisten viikkojen ajatukset.
Liinpää kirjoitti aiemmin blogipostauksen Opiskelija, toimeentulosi on vaakalaudalla!, josta voitte lukea, mitä oikein on tapahtumassa. Helsingin mielenosoitukseen mukaan mielivät, voivat ilmoittautua tästä. Aikaa on keskiviikkoon asti. Jokainen osallistuja lisää tempauksen painoarvoa.

Lähde: www.tahdon2013.fi


Kansalaisaloitteiden tukikampanjoita

 

Tämän kevään aikana JAMKOn edustajistoa on opintotuen lisäksi puhuttanut ja tulee puhuttamaan muutama muukin yhteiskunnallinen asia. Huomisessa kokouksessaan edustajistolla on päätettävänään opiskelijakunnan osallistumisesta BIEN Finland - Suomen perustuloverkosto ry:n kampanjaan. Kampanjan tarkoituksena on tukea perustulosta tehtyä kansalaisaloitetta.

Viikon kuluttua käynnistyy allekirjoitusten kerääminen kansalaisaloitteelle, joka tähtää tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Aloitteen tukena toimii Tahdon2013-kampanja. Parin viikon päästä JAMKOn edustajisto tutustuu tähän kampanjaan ja tulee myöhemmin tekemään päätöksen mahdollisesta osallistumisesta kampanjaan.

JAMKOn edustajiston iltakoulut ja kokoukset ovat jäsenistölle avoimia. Halutessaan jokainen kiinnostunut voi siis saapua paikalle kuuntelemaan keskustelua ja ilmaisemaan oman mielipiteensä asiasta. Tapaamisista tiedotetaan JAMKO Cafén ja JAMKOn toimiston ilmoitustauluilla, JAMKOn nettisivuilla ja Facebookissa.





Aktiiviseen kansalaisuuteen kannustaen,

Tara
epj

P.s. Liity seuraajaksi SAMOKin upouudelle Twitter-tilille!
Tili löytyy nimellä www.twitter.com/SAMOK_FIN.
Erityisesti opiskelijoiden 20.3. järjestettävään opintotukimielenosoitukseen liittyen Twitter tulee olemaan tärkeässä roolissa tiedonjakoväylänä. 



torstai 7. maaliskuuta 2013

Kevättä rinnassa!

Heipsun!

Täällä kirjoittelee Jamko:n International Clubin toisinsanoen IC- klubin vastaava Eeva. Opiskelen ensimmäistä vuottani ruokatuotannon restonomiksi Dynamon kampuksella. Osana opiskelujamme olemme perustaneet Osuuskunnan nimeltään Kumina food&service. Osuuskunnassamme olen nuorinta kastia, vasta huimat 19!

Jyväskylästä en suinkaan kotoisin ole, vaan monen monituista kilometriä etelämpäätä Turusta. Miksi sitten lähteä huimiin seikkailuihin mystiseen Keski-Suomeen? Koska, seikkailunhalu.

Hain Jamkon hallitukseen yksinomaan mahtavien vaikutusmahdollisuuksien ansiosta. Työ ei ole pelkkää paperienpyörittelyä tai toimistolla vetekselyä vaan erilaisiin ihmisiin tutustumista ja uusien kontaktien luontia.

Kuluva viikkoni on mennyt pitkälti osuuskunnan parissa ja upeasta, uskallankohan sanoa kevätilmasta nauttien! ( Nyt kun näin sanoin, takatalvi tulee varmasti takaisin).  Sairastellakin on ehditty, mutta uskon ja toivon, että ensi viikolla uudet tuulet puhaltavat ja viikko saadaan alkamaan voimaantuneena viikonlopun jäljiltä.

Ensi viikolla on luvassa muun muassa After Hoursia ja muuta mukavaa, joten nauttikaa upeasta säästä ja rakastakaa itseänne ! :) Loppuun ihana fiilistelykuva.



Kevätterkuin, Eeva.