"Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua?"

Tuntuu kuin vasta eilen olisin tullut tänne JAMKOn toimistolle juttelemaan tulevasta TOP-paikastani. Siispä tieto siitä etten olekaan toimistolla availemassa konetta, ja aloittelemassa seuraavaa viikkoa, tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta! Muutamaan otteeseen olenkin iteltäni kysynyt “Mihin se kaikki aika katosi? Miten nopeasti kolme kuukautta menikään?” Eipä tähän voi sanoa mitään muuta kuin että todella nopeasti.

Muistan kun ensimmäisinä päivinä hermoilin että mitäköhän tästäkin nyt tulee, osaanko hoitaa hommani kunnolla, vai päädynkö vain repimään hiuksiani. Hermoilin kuitenkin ihan turhaan; jo heti ensimmäisen viikon jälkeen olin sisäistänyt aatteen: “Mä olen täällä oppimassa. Opin koko ajan lisää, jopa huomaamattani. Ja jos en jotakin osaa, niin mua varmasti asian kanssa autetaan.” Ilmapiiri toimistolla on mukava. Porukka on ollut ihanan energistä ja rentoa, ja tuun varmasti ikävöimään tätä jokseenkin niin omalaatuista huumoria mitä täällä oon saanut kuulla!

Mulla oli varsinkin harjoittelun alussa todella huono tuuri sen suhteen että jouduin melkoiseen kuumekierteeseen, ja olin tämän takia paljon pois, jonka takia en saanut kaikkia töitä tehtyä valmiiksi. Ja mä kun olen sellainen ihminen, että kun mä jotain aloitan tekemään niin haluan tehdä sen loppuun asti kunnolla, ja välillä mun perfektionistisuus aiheutti mulle tässä kohtaa melkoisesti päänvaivaa. Joskus sitä saattoi tehdä jotain työtä tuntikausia, eikä siihen siltikään ollut itse täysin tyytyväinen. Siksi onneksi oli aina joku jolta sai sen rehellisen mielipiteen siitä että oliko tämä kyseinen työ nyt hyvä, vai pitäisikö sitä vielä hieman hioa. Ja umpikujan tullessa vastaan, aina joltakin sai uusia ideoita ja ehdotuksia. Pahimman stressini aikaan sain kuulla lauseen joka sai mut oikeasti miettimään, “mikä on pahinta mitä voisi tapahtua?” TOP-jaksoni aikana en siis vain oppinut uusia graafisia taitoja, vaan opin myös hallitsemaan omat hermoni kiireen keskellä.

Ai mitä mä olen täällä JAMKOlla ollessani puuhastellut? Noh, oon päässyt tekemään sitä mistä tykkään, eli valokuvaamaan ja suunnitelemaan sekä toteuttamaan mainosjulisteita ja bannereita. Liikuntaakin oon saanut, kun vähän väliä olen käynyt täyttämässä pääkampuksen ilmoitustauluja. Keppijumppaa on muuten tullut myös harrastettua ahkerasti!

Mulla on tältä TOP-jaksolta paljon asioita jotka on jäänyt mun päähän. Ensinnäkin kaikki se uusi tieto ja taito mitä oon täältä saanut. Sitten erityisen hyvin muistissa on JAMKOn edarivaalit, joiden materiaalia työstin mun näyttötyönä. Ja tottakai Tursajaiset 2014! Tuona tapahtumapäivänä rikoin omia rajojani ja sain “uuden alteregoni” kun puin maskotin asun päälleni ja tanssahtelin katoksen päällä tanssittaen uusia opiskelijoita.

Tämä lievästi korkeanpaikan kammoinen Jarkko pupu selvisi hengissä! I'm still alive! :D

Kun mut nyt toisiksi vikana päivänä pyydettiin kahvihuoneeseen, ja siellä mua odottelemassa oli läksiäispullakahvit lahjan kera, häkellyin niin etten osannut sanoa oikein yhtään mitään. Tuntemusteni kirjoittaminen toimiston vihkoon onnistui vasta kun kahvit oli juotu. Kirjoittaessani sitä tekstiä, ja nyt sitten tätä, tajuan kuinka onnekas olenkaan kun sain tulla JAMKOlle suorittamaan TOP-jaksoani, näiden mahtavien ihmisten joukkoon.

Nyt mun on aika suunnata kohti uusia seikkailuja monta kokemusta rikkaampana ja osaavampana graafikkona, takaisin koulun penkille ja kohti valmistumista. Ja kuka tietää että ehkäpä vielä jonain päivänä saatankin päätyä opiskelemaan JAMKiin, ja ilmaannun kolkuttelemaan JAMKOn toimiston ovea :D


- Minka, Graafikko harjoittelija