keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Kevättä pakettiin

Moro!

Pää kolisee tyhjyyttään illalla, kun päivän on käyttänyt aika pitkälti kouluhommiin. Melkein toiseksi viimeinen viikko menossa, tosin jotain raportteja taitaa jäädä sen jälkeenkin. Varsinaisia tenttejä musiikilla ei juurikaan ole muutaman teoriakurssin lisäksi. Sen sijaan kaikilla on varmasti edessä (tai jo takana) jonkinlainen näyttö omasta instrumentista, ja puheenaiheet ruokapöydässä pyörivät aika pitkälti sen ympärillä. Kevät on siksikin parasta aikaa, kun monta kertaa viikossa pääsee jonkinlaiselle keikalle. Klasarikonsertit pidetään pääasiassa Pitkäkadulla, ja pop/jazz -puolen tyypit heittävät keikat Popparissa Ilmarisenkadulla. Yleisöä ei voi olla liikaa, eli sinne!

Loppuun vielä keväinen muistutus tutkintosäännön uumenista, eli opiskelijalla on oikeus saada arvosanansa kuukauden kuluessa kurssin päättymisestä, kunhan kaikki suoritukset on tehty. Tehtävät pakettiin ja lomalle, tai töihin! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti