Muuttaessani Jyväskylään miltei kymmenen vuotta sitten sain juoksukipinän. Tutkin uutta kotikaupunkiani juoksemalla ja kulutinkin useita tunteja ja kilometrejä Rantaraitilta poukkoillen milloin Keljon suuntaan, milloin Kuokkalaan tai Vaajakoskelle päin, milloin Palokassa vieraillen tai keskustan alueita koluten.
Toisinaan
kaipailin pitkille lenkeille juoksuseuraa ja muutamaan otteeseen sainkin
sellaisia opiskelukavereistani. Parin-kolmen ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen
juoksu jäi taka-alalle muiden lajien kiinnostaessa enemmän. Pari vuotta sitten
innostuin juoksemisesta uudelleen ja viime vuonna päätinkin treenata
puolimaratonille. Juoksin paljon yksin mutta löysin myös epäsäännöllisesti
kokoontuvan juoksuporukan JAMKOn muista juoksijoista. Olin aina ennen ajatellut
olevani yksin juoksija. Minä, musiikki ja eteenpäin vievät askeleet. Kunnes tänä
vuonna muutaman sattuman kautta olen päätynyt juoksemaan parin ystävän kanssa
säännöllisesti. Ystävän kanssa tai porukassa juoksemisessa on montakin plussaa:
sosiaalisten tarpeiden täyttäminen, tarpeeksi rento juoksuvauhti, jotta samalla
voi myös jutella ja tavoitteessa pysyminen, kun ystävä tai porukka tsemppaa
jaksamaan.
Ilolla
kuulin, että Hippoksen maratonkerho järjestää jäsenilleen yhteislenkkejä
kahdesti viikossa, tiistaisin ja torstaisin. Kerholaiset järjestävät tempauksen
yhteislenkkien puolesta helatorstaina 29.5. klo 10, jonne kuka tahansa on
tervetullut juoksemaan mukavassa porukassa ja hengessä. Matkavaihtoehdot ovat
10km, 15km, 20km ja 25km ja starttipaikkana Hipposhalli.
Keski-Suomessa
järjestetään tulevana kesänä useita erilaisia juoksutapahtumia. JAMKO on
neuvotellut tuntuvia alennuksia kaikille opiskelijoille Finlandia Marathoniin
Jyväskylässä 13.9.2014:
10km 24€ (norm.
38€)
Puolimaraton 32€ (norm. 47€)
Maraton 37€ (norm. 52€)
Puolimaraton 32€ (norm. 47€)
Maraton 37€ (norm. 52€)
Ilmoittautumisohjeet
julkaistaan JAMKOn sivuilla ja tarjoushinta on voimassa 29.8. saakka.
Lisätietoja
helatorstain yhteislenkistä: http://www.maratonkerho.fi
Lisätietoja Finlandia Marathonista: http://www.finlandiamarathon.fi
Lisätietoja Finlandia Marathonista: http://www.finlandiamarathon.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti