Vain, jotta saisin kakkua

Minulla on ollut elämässäni yhteensä kolme TOP, eli työssäaoopimisen jaksoa. Kahdella ensimmäisellä ei pääse oikein kylille kehuskelemaan, ne eivät vain oikein sopineet tällaiselle, anteeksi nyt vain, oppimishaluiselle ja tekevälle ihmiselle kuin minä. Halusin, että kolmas TOPpini olisi kerrankin opettava, antoisa ja mielellään tajunnanräjäyttävä. Ystäväni luokaltani kommentoi omaa edellistä paikkaansa: ”Siellä JAMKO:lla oli kivaa. Mulle oli hankittu viimeisenä päivänä kakku!”. Kun äiti kysyi miksi YAD:in, Kopijyvän ja Amnestyn ohella olin kysellyt paikkaa myös JAMKO:lta, vastasin, että haluaisin kakkua.

Jos minulta nyt kysyttäisiin, miksi kannattaa mennä työssäoppimaan JAMKO:n toimistoon, en sanoisi, että kantsii, koska kakku. Sanoisin ensin, että oman hyvinvoinnin nimissä JAMKO kuuluu valita. Siellä lämpimän työilmapiirin keskellä oli hyvä jopa minunlaiseni henkilön, joka monesti graafisen suunnittelutyön äärellä muuttuu nuoresta naisesta äkäiseksi papaksi, oikein mukava tehdä hommia. Enkä väitä, että lämmin ja rento tarkoittaisi aikaansaamatonta lusmuilua. En ole koskaan tehnyt missään yhtä paljon ja yhtä tiukalla tahdilla hommia. Kun huomenna siirryn portfolioni koodaamisen ihmeelliseen maailmaan, voin valehtelematta kertoa että 8/10 työstäni siellä on peräisin tästä JAMKO:n TOP –jaksosta.

Sydäntä lämmittää myös nähdä, että järjestöjen takana on aina ihmisiä. Jos joskus päädyn JAMK:iin tai johonkin muuhun ammattikorkeakouluun, menen henkilökohtaisesti kiittämään laitoksen opiskelijajärjestöä kaikesta vaivannäöstä, joka siellä opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen nähdään. Palautetta kuuluu aina antaa, mutta muistakaa, että sen vastaanottaa aina myös ihminen.

Graafikkona sanoisin myös, että täällä piisaa palautetta töistä. Ja palautteella tarkoitan rakentavaa, perusteltua sekä positiivista, että negatiivista kommentointia (en: ”Voisitko tehdä siitä… paremman.” –tyyppistä kommentointia). Ensikertaa minulla myös oli olo, että taitojani oikeasti tarvitaan ja teen ihan oikeita töitä. Tekemisistäni oltiin myös oikeasti kiinnostuneita (en nyt viittaa siihen, että muuan viestintä- ja edunvalvontasihteeri olisi liihotellut pöytäni takana vähän väliä katsomassa mitä teen). Ja myös siitä, että kun valitan, että selkään sattuu, saan kepin käteen ja ohjeen tehdä keppijumppaa tasatunnein.

Vaikka en halua kuulla enää koskaan sanaa ”edarivaalit”, enkä myöskään mielelläni pukeudu enää koskaan  jänisasuun ja tanssi rakennusten katolla, voisin sanoa, että olen saanut todella paljon enemmän, kuin joutunut antamaan tämän syksyn aikana. Ja kaikki vain, jotta saisin kakkua.

-Olga

Graafikko harjoittelija