Palautteen antamisen jalo taito

Kävin ystäväni kanssa taannoin viihtyisässä kahvilassa. Tunnelma oli lämmin, sisustusta oli selkeästi mietitty ja herkkujen tuoksu oli huumaava. Menu vilisi toinen toistaan houkuttelevampia leipomuksia, jotka nostivat veden kielelle. Tilasimme molemmat taitavasti markkinoitua suklaakakkua, josta luvattiin yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista ja jota ystävällinen tarjoilija vielä kaikkien myynnin sääntöjen mukaisesti ylisti taivaisiin. Pudotus oli raskas. Saimme eteemme pikkuriikkiset ruskeat tiiliskivet, joiden leikkaamiseen olisi tarvittu moottorisaha. Vaniljajäätelökin oli ilmeisesti soittanut suutaan kokille, sillä sellaisella aggressiivisuudella se oli annokseen lätkäisty. Mintun lehdet huusivat hoosiannaa hukkuessaan puoliksi sulaneeseen mössöön. Tarjoilijan ollessa sopivan matkan päässä, sihisimme toisillemme sieraimet savuten laadusta ja siitä, millainen idiootti päästää keittiöstä ulos tällaista roskaa ja siitä, miten aiomme kyllä aivan ehdottomasti sanoa asiasta. Hyvä, etten noussut tuoliltani dramaattisin elkein ja vaatinut esimiestä paikalle. Tarjoilijan palatessa korjaamaan (tyhjäksi syödyt) lautasemme, hän kysyi, miten meille oli maistunut. Katsoimme ystäväni kanssa toisiamme ja vastasimme kirkkaalla äänellä ”Kiitos hyvin!”.

Suomalainen palautteen antamisen mentaliteetti on mielenkiintoinen. Kun asiat ovat hyvin, ei ole tarvetta sanoa mitään. Hyvä palvelu, asioiden sujuminen jouhevasti ja ihmisten toimiminen odotettujen normien mukaan ovat itsestäänselvyyksiä, joihin ei tarvitse puuttua. Kun taas asiat menevät päinvastoin, pauhataan selän takana ja uhotaan kuinka asialle pitää ehdottomasti tehdä jotain. Näin kuitenkaan harvoin tapahtuu. Jos palautetta kuitenkin innostuu antamaan, itse asia, jolle on jotain tehtävissä, jää helposti taka-alalle ja areenalle astuvat kaikki henkilökohtaisuudet ja syyttelyn voimakeinot. Myös palautteen vastaanottaminen on haastavaa. Kritiikki itseä kohtaan ja ennen kaikkea huonosti annettu palaute nostaa puolustelun ja vastuun väistelyn pintaan. Tyhjältä tuntuva seläntaputtelu taas valuu kuin vesi ankan selästä ja voi saada vastaanottajan miettimään, mitä taka-ajatuksia toisella on.  

Palautteen antaminen on taitolaji, jossa olennaista on asiassa pysyminen, suoraan oikealle henkilölle kohdistaminen ja että palaute aidosti hyödyttää vastaanottajaa. Sillä on tärkeä merkitys olemassa olevien voimavarojen, hyvien toimintatapojen ja kehityskohteiden tunnistamisessa. Muuten voidaan vain arvailla millaisia odotuksia toimintaan kohdistuu, mikä on hyvää ja missä on petrattavaa. Omalle työlle tullaan helposti sokeiksi ja piintyneitä tapoja voi olla vaikeaa muuttaa ilman, että joku toinen ottaa asian esille rakentavassa hengessä. Vastaanottajalla on vastuu siitä, että peilataanko palautetta aidosti omaan toimintaan, mutta palautteen antamatta jättäminen on vallitsevan asiantilan hyväksymistä sekä hyvässä että pahassa. Hyvin pelaavissa asioissa on vain varauduttava siihen, että ne voivat muuttua huonompaan suuntaan.  Negatiivisten kohdalla on tyydyttävä toivomaan, että se kuuluisa Joku tekisi asialle jotain. Sitä voi joutua odottamaan pitkään.   

Tulevina Jupinaviikkoina toivon, että opiskelijat osallistuvat aktiivisesti yhteisten asioiden kehittämiseen ja jakavat ruusuja ja risuja anteliaalla kädellä. Mikä toimii ja mitä voidaan parantaa opiskelun, työympäristöjen, opetuksen, ammattikorkeakoulun ja opiskelijakunnan toiminnan kohdalla? Jokainen osaa manailla kaikessa hiljaisuudessa, mutta usein palaute vie asioita huomattavasti nopeammin ja pidemmälle eteenpäin. Ehkä minäkin olisin seuraavalla kerralla saanut parempaa suklaakakkua.

Anna

viestintä- ja edunvalvontasihteeri