keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Paperiviidakossa

Opiskelijoiden rakas ystävä muisti taas meitä, erityisesti työssä käyviä  opiskelijoita viime viikolla. Oma kirjeeni saapui ystävänpäivänä, hyvää ystävänpäivää vain sinne Kelallekin! Kansaneläkelaitos, tuttavallisemmin Kela, karhuaa jälleen opiskelijoilta liikaa maksettuja opintotukiaan takaisin, tällä kertaa vuoden 2012 opintotukia.
Sehän on vain päätösehdotus..

Itselleni kirjeen saapuminen ei ollut kovin suuri yllätys. Pidin ammattikoulun/lukion jälkeen välivuoden, sillä sain vakituisen työpaikan. Tuloja ehti siis ihan sopivasti tulla, ennen kuin tiesin edes kouluun pääsystä. Tulorajat napsahtivat kun koulu alkoi, mutta tuet nostin silti. Miksi en olisi? Tulevasta paperikaaoksesta olin jo tietoinen. Nyt Kela sitten haluaisi kahden kuukauden opintotuet takaisin, mutta ei tule saamaan! Vuonna 2012 aloittaneet opiskelijat voivat tehdä oikaisuvaatimuksen. Sen tekemiseen vaaditaan kaikkien kuukausien bruttotulot vuonna 2012 ja pääomatulot. Lisäksi tuki- ja opiskelukuukaudet tulee selvittää. Liitteiksi tulee laittaa kopioita maksetuista palkoista ja oppilaitoksen hyväksymistodistus. Itsellä tämä viimeinen tarkoitti sitä paperia, joka oli postitettu minulle kesäkuussa 2012 ja se löytyi! Löytyi helmikuussa 2014! Onneksi säästän paljon ylimääräisiä asioita!
Aivan liikaa papereita! 

Muistuttelisinkin tässä nyt teitä rakkaat kanssaopiskelijat, huolehtikaa siitä, että teette oikaisuvaatimuksen ajoissa. Kirjeen saapumisesta on 30 päivää aikaa hakea oikaisua. Erityisesti kanssani syksyllä 2012 opintonsa aloittaneet opiskelijat. Lisäksi pitäkää niistä tulorajoista kiinni tai perukaa opintotukia ajoissa Kelan asiointipalvelussa ja palauttakaa vapaaehtoisesti ylimääräiset tuet ennen toukokuun loppua! Näin säästytte vuoden päästä Kelan rakkauskirjeiltä, jotka saa kiroamaan kovaan ääneen. Itselläni on myös vapaaehtoinen palauttaminen edessä, liian ahkera työläinen kun olen, palkka ei ole liian suuri...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti