lauantai 15. helmikuuta 2014

Joukossa rohkeus tiivistyy!

Ystävänpäivä on takana, stressi lauennut ja viikonloppukin pyörähti käyntiin. JAMKOn Speed Dating onnistui mukavasti, vaikka deittailijoita olisi kaivattu hieman enemmän. Paikalla vallitsi silti lämmin ilmapiiri ja yhteystietojakin vaihdeltiin. Ensi kerralla tehdään kaikki isommin ja paremmin!

Mietin vain siinä deittaillessa, että mikä oikein saa ihmiset liikkeelle. Suomalaisten kohdalla alkoholi on se helppo vaihtoehto, mutta saisiko heidät paikalle ilmankin sitä. Usein huomaa JAMKOnkin peli-illoissa ja muissa holittomissa tapahtumissa suomalaisten olevan jopa vähemmistössä. En sano, että vaihtarit joisivat vähemmän, vaan pikemminkin että he lähtevät rohkeammin uusiin tapahtumiin.



En toisaalta jaksa enää uskoa tämän pohjoisen kansan ujouteenkaan. Vaikka minun kokemukseni eivät välttämättä anna luotettavaa kuvaa, väitän uuden sukupolven olevan rohkeampi kuin edellinen. Teillä on mahdollisuus todistaa väitteeni oikeaksi ja lähteä koittamaan jotain uutta. Jos ei yksi uskalla, niin kaverit vaan mukaan. Joukossa rohkeus tiivistyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti