perjantai 23. elokuuta 2013

Makeaa perjantaita!

Hyvää perjantaita immeiset!


Kiireiset päivät jatkuvat, mutta aina kiireinen päivä ei tarkoita sitä, että se olisi millään muotoa stressaava. Vaikka aamu lähti käyntiin sähköpostien kirjoittelulla ja kotiin pääsin vasta illalla, niin päivä parani vain tunti tunnilta.


Tämä päivä oli pyhitetty meidän JAMKO toimiston avajaisille eli toisin sanoen kesälomat on nyt lusittu ja oikea hallitustyöskentely alkaa. Aamulla opettelin käyttämään järjestelmä palvelua jäsenpalvelua varten. Tämähän tarkoittaa sitä että näette minulla ainakin kaksi kertaa Puistokadun kampuksen info pisteellä jakamassa tilattuja opiskelijakortteja sekä lukuvuositarroja. JAMKO on laajentanut jäsenpalvelupisteitään joka kampukselle syyskuun ajaksi. Rajakadun pääkampuksellahan toimii edelleen JAMKOn toimisto, mutta lisänä tulevat Dynamo kampuksen jäsenpalvelupisteet (maanantai, keskiviikko ja perjantai), Saarijärvellä toimii jäsenpalvelu syyskuun ajan torstaisin, Puistokadun kampukselle torstaina syyskuun ajan sekä Musiikkikampuksella nähdään keskiviikkoisin syyskuun ajan. Nyt siis vaan uusimaan tai hankkimaan jäsenyys, niin pääsette nauttimaan JAMKOn opiskelijaeduista.




Syksyn tavoitteet!
Lounaan jälkeen keskityimme hallitusporukalla siihen mitä tavoitteita meillä on tulevalle syksylle. Kuvasta näettekin meidän hallitusporukan lupaukset syksylle. Jos huomaatte että emme näitä lupauksia jostain syystä osaa toteuttaa, niin heti saa tulla sanomaan J
 
Hallitus pohtii mitä me uskalletaan luvata teille


Lisäksi teimme myös henkilökohtaisia lupauksia ja voin omastani kertoa sen että minua tullaan näkemään ICn After hours tapahtumissa. Syy miksi tein lupauksen lähteä jokaiseen After Hours tapahtumaan on hyvin yksinkertainen; haluan tutustua uusiin ihmisiin.




Tänään iltapäivällä olimme viettämässä läksiäiskahveja JAMKO Cafeessa. Meidän Minna ja Reeta, ihanat tutor- ja liikuntasihteeri sekä viestintä ja edunvalvontasihteeri lopettavat JAMKOssa. Onneksi tilalle ollaan saatu uudet ja hyvät toimijat; Oona sekä Anna. Jos uudet toimijat eivät ole vielä tuttuja teille, niin mars toimistolle moikkaamaan.
Puheenjohtajan ja edustajiston puheenjohtajan runoilija taidot
Meidän Minnan ja Reetan läksiäiskahveet

Reeta lähtee sateiseen Skotlantiin

 
 
 
Suklaan valmistus ainekset
Sain tänään myös mahdollisuuden osallistua raakasuklaan teko kurssille. Uskomattoman mielenkiintoista nähdä kuinka raakasuklaa valmistuu ja miten hyvän makuista se oikeasti on! Taisin vaan jättää omat suklaat toimistolle viikonlopuksi, joten toivotaan että ne ovat vielä syötäviä maanantaina. :)
 
 



Tältä näyttää kaakaopavun sisältö




Suklaa valmiina muotteihin

 

Valmiit tuotokset

 
Loppuilta menikin illastaessa ja odottaessa, että minun pikkuveljeni (tuleva sotapoliisi) tulee kotiin lomille.

 
RAUHALLISTA Perjantaita ja olkaa kiltisti!

Makeaa viikonloppua!!

 

Kv-Karoliina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti