keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Yllättävä vierailija Tarvaalassa

No mutta heipä hei! Mie oon Jaatisen Lauri ja opiskelen toista vuotta Tarvaalan mullikoulussa agrologiksi. JAMKOssa toimin vertaistutoroinnin parissa elikkä koulutan ja opastan niin tulevia kuin vanhojakin tutoreita yhdessä liikunta- ja tutorsihteerimme kanssa.

Olemme Tarvaalassa tottuneet näkemään monenlaisia eläimiä kulkemassa pitkin koulun pihamaita, mutta tänään nähtiin jotain aivan uutta! Ensisilmäyksellä jo tajusi, että tämä ennen näkemätön otus oli ainakin jonkinlaista sukua jänikselle.  Jäniksen sukuinen otus liikkui vauhdilla paikasta toiseen eikä siinä ollut aivan varma näkeekö harhoja vai onko Tarvaalaan todella löytänyt tiensä lähes kaksi metrinen pupu. Hämmästys vaihtui kaikilla suureen hymyyn kun selvisi, että kyseessähän oli kaikkien ystävä Jarkko Pupu joka tahtoi piristää Tarvaalan väkeä. 

Oli mukava seurata sivusta kuinka kaikkien huulille nousi iloinen hymy, kun Jarkko pomppien eteni luokasta luokkaan ja tarjoili opiskelijoille karkkia. Tervehdittyään kaikki tapaamansa opiskelijat sekä henkilökunnan Jarkko päätti suunnata tapaamaan eläinystäviään. 
Jarkko suuntasi uudessa ympäristössä hyvin päämäärätietoisesti ja päätyikin ensimmäisenä tapaamaan monen monta kania, jotka tosin olivat turhan pieniä Jarkon leikkikavereiksi. Seuraavaksi huomasin kuinka pitkänhuiskea Pupu livahti lampolaan ja siitähän se ihmettely alkoi. Lampaat katsoi Jarkkoa ja Jarkko lampaita ja taisipa molempia osapuolia hieman myös tilanne jännittääkin. 




Lampolasta poistuessaa Jarkko oli jo ilmeisen väsynyt pomppimaan pitkin koulutilan maita vaan päätti kysäistä mahdollista kyytiä ponilta ja aasilta, jotka eivät ajatuksesta liiemmin lämmenneet. Jarkko yritti pomppia aasin ja ponin rinnalla, mutta ei tällä kertaa pompun mitta Jarkolla riittänyt tässä seurassa. 


Kaikesta pomppimisesta ja uuden kokemisesta väsähtänyt Jarkko katosi yhtä yllättäin kuin oli paikalle tullutkin, mutta vaikka Jarkko katosi niin hymy jäi silti opiskelijoiden kasvoille vielä pitkäksi aikaa. Jarkon vierailua muistellaan vielä varmasti monet kerrat ja uutta vierailua odotellaan innolla jospa silloin Jarkko pääsisi tapaamaan myös lehmiä.

Lopuksi vielä kiitän ainakin omasta puolestani Jarkkoa vierailusta. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti