maanantai 4. helmikuuta 2013

Maanantai on täällä taas

Hej!

Tällä viikolla teille rustailee huvi- ja kulttuurivastaavanne Heli, joka on eksynyt Jyväskylästä Helsingin hulinaan. Vaikka etäisyyttä JAMKOn toimistolle olen ottanutkin, ei työt jää tällä viikolla tekemättä. Aamu alkoi ihanasti tekniikan kanssa tappelemalla, mutta loppujen lopuksi Skype-yhteys Rajakadulle saatiin ja palveluprosessipuolen tapaaminen onnistui. iHana puhelimeni ei petä koskaan, sillä nytkin se voitti kaksi tietokonetta yhteyden muodostamisessa! ;) Kävimme siis varapuheenjohtaja Ollin johdolla läpi mitä meidän palvelupuolen (liikunta, ic, huvi ja kulttuuri) sektoreille kuuluu ja miten ajankohtaiset asiat edistyy. Mietittiin mm. SnowDayn ja IceBran (14.3.!) tilanteita sekä mitä kivaa meidän koulutusalajärjestöjen kanssa keksittäisiin. Hyvä alku viikolle, sillä ilman palsua nukkuisin varmaan vieläkin :D

Hallituskauteni on lähteny mukavasti käyntiin. Alussa olin hieman hämilläni kaikesta, koska perehtymistä oli niin paljon, mutta pikkuhiljaa kaikki alkaa valjeta. Ensimmäisestä Jälki-istunnosta selvittiin vaikeuksien kautta voittoon, suuri kiitos siitä kuuluu The Eastwood Duon pojille! Viime perjantaina juhlittiin tipattoman tammikuun päättymistä märissä tunnelmissa Brassa. Mukavasti oli porukkaa paikalla ja varsinkin uusia vaihtareita. :) Kuvia illasta löytyy täältä.

Tällä viikolla aion tehdä viimeisten opintojaksojeni kouluhommat sekä erilaisia JAMKO-hommia täällä etätoimistollani. Työnalla on mm. IceBra sekä Naama Näkkärillä amatöörien stand up-kilpailu. Viikon sana tulee olemaan markkinointi. Loppuviikosta käyn koulutuksessa sekä vietän hieman opiskelijaelämää GOOM-risteilyllä. Tekemistä siis löytyy. :)

Toivottavasti myös teillä on mukava viikko edessä! Vi hörs i veckan. :)

xoxo
Heli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti