"Parhaansa tekeminen on parasta, mitä ihminen voi tehdä" Terveisiä OLL-liittokokouksesta!

Oona ja Neea: Valmiina kokukseen! //
Ready for the federal assembly!

Terveisi Opiskelijoiden liikuntaliiton varsinaisesta liittokokouksesta! Kerron teille tarinan, jonka kuulin eilen, heti kokouksen tervehdyspuheenvuoroissa.


Silverstonessa, Britanniassa, asui pieni poika, jonka suurin idoli oli Formula 1 kuski Sebastian Vettel. F1-kisat rantautuivat Silverstoneen ja Vettelin silloinen fysiikkavalmentaja, Suomalainen Tommi Pärnä, oli kuullut tästä pienestä Michael nimisestä pojasta. Pärnä ehdotti Vettelille, että he menisivät tapaamaan häntä sairaalaan.

Pärnä ja Vettel menivät sairaalaan tapaamaan Michaelia, joka sairasti syöpää. Michael oli haltioissaan idolinsa tapaamisesta, tähän tunteeseen voi varmasti kuka tahansa samastua. Sen kauden F1-kisat olivat loppumetreillä ja Vettel oli vahvoilla mestaruustaistelussa - ei kuitenkaan varma voittaja. Michael oli vakuuttunut, että tämä on se vuosi, kun Vettel voittaa ensimmäisen kerran maailmanmestaruuden. Vettel kiitteli, muttei tainnut itsekään uskoa, että tämä tulisi tapahtumaan. Vettel lupasi kuitenkin pitävänsä Michaelin ajantasalla mestaruustaisteluista soittamalla ja lähettämällä kuvia.

Kun kisa oli ajettu, Vettel tosiaan voitti maailmanmestaruuden. Voiton huumassa he muistivat fysiikkavalmentaja Pärnän kanssa, että olivat luvanneet soittaa Michaelille. Puhelin soi pitkään ja kun siihen viimein vastattiin, puhelimesta kuului naisen ääni, joka kuului Michaelin äidille. Sebastian Vettel esitteli itsensä ja pyysi saada puhua Michaelin kanssa kertoakseen voittaneensa mestaruuden. Äiti oli pitkään hiljaa, mutta sanoi, että Michael olisi ollut todella iloinen kuullessaan tämän. Hän kuoli kaksi viikkoa sitten. Mutta. Hän oli sanonut, että jos Sebastian Vettel soittaa hänelle ja kertoo voittaneensa mestaruuden, niin hän olisi halunnut sanoa: "Koskaan ei ole tuntunut niin hienolta, kuin ne muutamat viikot, kun tuntui, että sai ajaa samassa autossa mestarin kanssa."

Tarinan kertoi Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen, joka on Sebastian Vettelin entisen fysiikkavalmentaja Tommi Pärnän ystävä. Tämä tarina kosketti minua ja sai ajattelemaan, miksi tätä työtä tehdään. Risto Nieminen tiivisti tämänkin osuvasti:" Urheilulla on ihmiselle sisäinen merkitys. Parhaansa tekeminen on parasta mitä ihminen voi tehdä". Tilastoilla, tuloksilla ja mitaleilla ei saada ihmisiä innostumaan liikunnasta, tarinoilla saadaan. Mikä tarina liikuttaa sinua?

Liikunnan tarpeellisuutta perustellaan usei terveysvaikutuksilla: pitää liikkua, koska silloin pysyy terveenä ja mieli virkeänä. Mutta liikunta ja urheilu ovat niin paljon enemmän! Ne ovat tapa saada ihmiset yhteen, tapa toteuttaa itseään, sydämenasia. Monet asiat eivät saa ihmisiä keskustelemaan niin kiivaasti, kuin urheilutulokset tai oman joukkueen pärjääminen. Joukkue voi olla MM-jääkiekkojoukkue tai leikkimielisen pelileikin arvottu ryhmä. Olen nähnyt molemmat kiivastumiset, ja kiivastuminen yhdistää ihmisiä. Ihminen on ryhmää ja muita ihmisiä tarvitseva olento, liikunnan avulla kaikki voivat saada oman ryhmän. Kunhan vain löytää oman lajin, joka kiivastuttaa ja liikuttaa. Henksesti ja fyysisesti.

Koska koin tuon tarinan kertomisen tärkeämmäksi, en ala kertoa yksityiskohtaisesti OLL:n liittokokouksesta, vaan kerron siitä kuvakoosteen kautta. Kysymyksiin vastaan mielelläni, olisipa jännää saada kommentteja blogitekstiin! :)

Nähdään ensi viikolla toimistolla!
t. JAMKOn tutor- ja liikuntasihteeri Oona

Olympia komitean puheenjohtaja Risto Nieminen piti liittokokouksen tervehdyspuheenvuoron.  //

The chairman of Finnish Olympic committee Risto Nieminen held a welcoming address at Finnish Student Sports Federation OLL's federal address.  

JAMKOn puheenjohtaja Neea esittämässä Jyväskyläläisen yhteistyökumppaniamme, JYYn Hanna Huumosta, OLL-hallituksen puheenjohtajaksi 2014. //
JAMKO's chairman Neea suggested our partner in cooperation from Jyväskylä, JYY's Hanna Huumonen, as a chairperson for OLL board 2014.

 

Jyväskyläläinen liikuntaseura Liikunnan Riemu voitti OLL Maljan sekä yksi toimijoista Vuoden Liekehtijä -palkinnon. Onnea Liikunnan Riemu!! //
Liikunnan Riemu, a sports association from Jyväskylä, won prizes from job well done - both as an association and for an individual.

 OLL puheenjohtaja 2013 Teemu Myllärinen linjaa virallinen Universiadi lippis päässään.//
OLL's chairperson 2013 Teemu Myllärinen states wearing the official Universiad cap.

 @JariJarvenpaa twiitti #OLLliko opiskelijakuntien tyrkkypaneelista SYL - Suomen Ylioppilaskuntien Liitto ry:n paneelin puolelta: "Mä en tajuu mitä ne oikein tekee. Onks niillä stand-up-esiintyjä siellä vai mitä?" Fiilis Suomen Ammattikorkekaouluopiskelijoiden liitto - SAMOK ry:n puolella oli siis hyvä, vaikka kysymykset olivat tiukkoja, ja kello paljon.//
An interview situation for the ones applying for OLL board 2014 in which the Student Unions of Universities of Applied Sciences  had fun, but the Student Unions of Universities not so much.  The overall atmosphere was excellent all though the questions were hard and clock was way over bedtime!



p.s. Hurjasti onnea Hannalle pian tehtävään puheenjohtaja 2014 valintaan..!! //
p.s. Good luck for Hanna who's applying for the chairman of OLL board 2014, the decision is going to be made soon..!!

Fiiliksiä hallituskauden loppusuoralta - thank god it´s over. Eiku?

Heiheiii!

Terveisiä Edustajiston iltakoulusta. Pienistä aikataulusekaannuksista huolimatta olemme pian käyneet läpi JAMKOn toimintasuunnitelman sekä talousarvion vuosimallia 2014. No worries, en aio käydä näitä asiakirjojen tarkoitusta tai niiden sisältöä sen kummemmin läpi. MuttaihanvaannnopeastikerrottunaneohjaavatJAMKOnensivuodentoimintaa. Noin.

Oma hallituskauteni alkaa olla loppusuoralla. Vuoteen on mahtunut paljon iloa ja riemua sekä onnistumisen kokemuksia. Kääntöpuolena tietenkin myös pettymyksiä ja epäonnistumisia, ja ehkä joskus vähän kyyneleitäkin. Olen muodostanut kalenterini kanssa läheisen suhteen tänä vuonna, ilman sitä en olisi pärjännyt. Muistan, kuinka alkuvuonna silmät innosta kiiluen merkitsin jokaisen tärkeän tapaamisen tai tehtävän kalenteriini. Käytin värikoodeja; vihreä oli koulumerkinnöille, pinkki JAMKOasioille, ja punaisella ympyröin kaikki tosi tärkeät asiat, esim. deadlinet jne. Lisäksi koristelin viikkonäkymiä erivärisillä minipost-it-lapuilla, joihin tärkeänä kirjoittelin eri tehtäviä. Kun sain tehtävän tehtyä, en poistanut lappua, koska pidin siitä, että kalenterini näytti värikkäältä ja täydeltä.

Liikaa post-it lappuja?

Näin loppuvuodesta tuo kalenterin täyttämistä kohtaan tuntemani innostus on syystä tai toisesta vähän laantunut. Olen tyytynyt pelkkään mustekynään, post-it lappuja en ole jaksanut enää liimailla, enkä muutenkaan kauheasti riemuitse, jos joudun jonkun asian kalenteriini kirjoittamaan. Usein hallituksen iltakouluissa kuultu lause "ottakaa kalenterit esiin" saa minut huokaisemaan ja joskus jopa lievästi ahdistumaan.

Viharakkaus-suhteeni kalenteriini kuvaa suhdettani myös JAMKOssa toimimiseen. Uskon, että tämä kuvastaa monen muunkin nykyisen tai entisen toimijan tuntemuksia. JAMKOn hallituksessa viettämäni vuosi on ollut eittämättä yksi elämäni parhaista, kuulostaa se kuinka kliseiseltä tahansa. Olen oppinut hurjasti asioita itsestäni, muista ihmisistä, sekä esimerkiksi seuratoiminnan pyörittämisestä, tapahtumajärjestämisestä sekä kokouskäytänteitä ja ylipäätään organisointitaitoja. Tämän kaiken oppimisen sekaan on mahtunut lukemattomia aallonpohjia, hetkiä, jolloin olen itsekseni miettinyt "Miksi mä lähdin mukaan tähän hommaan, miksi???" Nämä romahdukset ovat menneet useimmiten jo päivässä ohi, ja niiden jälkeen olo on ollut taas entistä auvoisempi. En kuitenkaan koskaan ole huolestunut noista negatiivisista tuntemuksista, sillä mielestäni elämässä yleisestikin välillä tulee ja pitääkin tulla voimakkaita tuntemuksia myös sinne miinuksen puolelle, sillä sen jälkeen pystyy taas nauttimaan arkisistakin asioista paljon enemmän.

Kolmen viikon päästä valitaan uudet hallituksen jäsenet. Kolmen viikon! Omat tehtävänihän eivät lopu ennen tammikuuta, mutta silti tuntuu tosi haikealta, että kolmen viikon päästä JAMKOssa on jo "uusi minä". Tai uusi hallitus ylipäätään. Tuntuu oudolta, että ensi vuonna omaan arkipäivääni ei kuulu JAMKOn toimisto, hallituksen iltakoulut tai KOOLS. Järjestökrapulaksikin olen kuullut kutsuttavan sitä oloa, kun ahdistaa, koska ei tiedä, mitä tekisi vapaa-ajalla, jota yhtäkkiä taas on mielin määrin. Ilokseni tulin valituksi vuoden 2014 Edustajistoon, joten kokonaan ei tarvitse pärjätä ilman JAMKOa.

Olen saanut hallituspestini myötä paljon mahtavia, uusia tuttavuuksia, kavereita, jopa ystäviä niin JAMKista, JAMKOsta, Jyväskylästä, mutta myös muualta päin Suomea. En sinisilmäisesti usko, että kaikki luomani ihmissuhteet tulisivat olemaan elinikäisiä, mutta joidenkin uskon, tai ainakin toivon säilyvän.

Loppuvuoden JAMKOssa puurran seuraajani perehdytyksen valmistelussa sekä KOOLSin asioiden hoitamisessa, jotta uusi toimintavuosi voi alkaa. Lisäksi opiskelu vie paljon aikaa, joten suurin osa resursseistani menee erilaisten koulutehtävien työstämiseen. Viikkorytmi tulee olemaan loppuun asti tiivis, mutta yritän nauttia täysillä viimeisistä hetkistäni JAMKOn hallituksessa! :)

Tässä vielä video tiistai-iltanne ratoksi. Tunnistatko itsesi jonkun viikonpäivän kohdalta?

- Erja

Palautteen antamisen jalo taito

Kävin ystäväni kanssa taannoin viihtyisässä kahvilassa. Tunnelma oli lämmin, sisustusta oli selkeästi mietitty ja herkkujen tuoksu oli huumaava. Menu vilisi toinen toistaan houkuttelevampia leipomuksia, jotka nostivat veden kielelle. Tilasimme molemmat taitavasti markkinoitua suklaakakkua, josta luvattiin yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista ja jota ystävällinen tarjoilija vielä kaikkien myynnin sääntöjen mukaisesti ylisti taivaisiin. Pudotus oli raskas. Saimme eteemme pikkuriikkiset ruskeat tiiliskivet, joiden leikkaamiseen olisi tarvittu moottorisaha. Vaniljajäätelökin oli ilmeisesti soittanut suutaan kokille, sillä sellaisella aggressiivisuudella se oli annokseen lätkäisty. Mintun lehdet huusivat hoosiannaa hukkuessaan puoliksi sulaneeseen mössöön. Tarjoilijan ollessa sopivan matkan päässä, sihisimme toisillemme sieraimet savuten laadusta ja siitä, millainen idiootti päästää keittiöstä ulos tällaista roskaa ja siitä, miten aiomme kyllä aivan ehdottomasti sanoa asiasta. Hyvä, etten noussut tuoliltani dramaattisin elkein ja vaatinut esimiestä paikalle. Tarjoilijan palatessa korjaamaan (tyhjäksi syödyt) lautasemme, hän kysyi, miten meille oli maistunut. Katsoimme ystäväni kanssa toisiamme ja vastasimme kirkkaalla äänellä ”Kiitos hyvin!”.

Suomalainen palautteen antamisen mentaliteetti on mielenkiintoinen. Kun asiat ovat hyvin, ei ole tarvetta sanoa mitään. Hyvä palvelu, asioiden sujuminen jouhevasti ja ihmisten toimiminen odotettujen normien mukaan ovat itsestäänselvyyksiä, joihin ei tarvitse puuttua. Kun taas asiat menevät päinvastoin, pauhataan selän takana ja uhotaan kuinka asialle pitää ehdottomasti tehdä jotain. Näin kuitenkaan harvoin tapahtuu. Jos palautetta kuitenkin innostuu antamaan, itse asia, jolle on jotain tehtävissä, jää helposti taka-alalle ja areenalle astuvat kaikki henkilökohtaisuudet ja syyttelyn voimakeinot. Myös palautteen vastaanottaminen on haastavaa. Kritiikki itseä kohtaan ja ennen kaikkea huonosti annettu palaute nostaa puolustelun ja vastuun väistelyn pintaan. Tyhjältä tuntuva seläntaputtelu taas valuu kuin vesi ankan selästä ja voi saada vastaanottajan miettimään, mitä taka-ajatuksia toisella on.  

Palautteen antaminen on taitolaji, jossa olennaista on asiassa pysyminen, suoraan oikealle henkilölle kohdistaminen ja että palaute aidosti hyödyttää vastaanottajaa. Sillä on tärkeä merkitys olemassa olevien voimavarojen, hyvien toimintatapojen ja kehityskohteiden tunnistamisessa. Muuten voidaan vain arvailla millaisia odotuksia toimintaan kohdistuu, mikä on hyvää ja missä on petrattavaa. Omalle työlle tullaan helposti sokeiksi ja piintyneitä tapoja voi olla vaikeaa muuttaa ilman, että joku toinen ottaa asian esille rakentavassa hengessä. Vastaanottajalla on vastuu siitä, että peilataanko palautetta aidosti omaan toimintaan, mutta palautteen antamatta jättäminen on vallitsevan asiantilan hyväksymistä sekä hyvässä että pahassa. Hyvin pelaavissa asioissa on vain varauduttava siihen, että ne voivat muuttua huonompaan suuntaan.  Negatiivisten kohdalla on tyydyttävä toivomaan, että se kuuluisa Joku tekisi asialle jotain. Sitä voi joutua odottamaan pitkään.   

Tulevina Jupinaviikkoina toivon, että opiskelijat osallistuvat aktiivisesti yhteisten asioiden kehittämiseen ja jakavat ruusuja ja risuja anteliaalla kädellä. Mikä toimii ja mitä voidaan parantaa opiskelun, työympäristöjen, opetuksen, ammattikorkeakoulun ja opiskelijakunnan toiminnan kohdalla? Jokainen osaa manailla kaikessa hiljaisuudessa, mutta usein palaute vie asioita huomattavasti nopeammin ja pidemmälle eteenpäin. Ehkä minäkin olisin seuraavalla kerralla saanut parempaa suklaakakkua.

Anna

viestintä- ja edunvalvontasihteeri

Itsensä johtamisesta

Kuluvan vuoden aikana olen oppinut, ettei luovuttaminen kuulu sanavarastooni tai toimintatapoihini.

Kun viime vuoden joululomalla ennen puheenjohtajavuoteni alkua pyörittelin mielessäni haasteita ja niiden ennaltaehkäisemistä ja selättämistä, pelkäsin että epäonnistun tai etten osaa toimia oikein vaikeiden tilanteiden edessä. Ensimmäinen haaste tulikin vastaan jo ennen kuin vuosi ennätti vaihtua, kun vasta valitusta hallituksestamme jättäytyi pois yksi henkilö. Haasteesta selvittiin jäljelle jääneen porukan yhteisellä työnjaolla, eikä aikaakaan kun pesti oli täytetty uudelleen.

Koko kevät JAMKOn toimistolla painettiin hommia tiukalla tahdilla ja korkealla motivaatiolla. Kuitenkin ennen kun kesään päästiin, oli hallitus jälleen yhdellä ihmisellä vajaa ja henkilöstöpuolellakin saatu päätökseen 3 rekrytointia. Samaan saumaan, juuri kesäloman kynnyksellä, päättyi lähes 9 vuoden parisuhteeni.

Oma jaksaminen ja johtamistaidot olivat todellisella koetuksella koko alkuvuoden ajan. Miten johtaa toimintaa ja toimijoita jotka vaihtuvat ripeällä tahdilla, miten vaihdokset vaikuttavat ryhmädynamiikkaan ja kuinka uudet tyypit pääsevät toimintaan kiinni ja sitoutuvat siihen? Näitä kysymyksiä pyöritellessäni huomasin, että aivan yhtä tärkeää kuin muiden johtaminen, on osata johtaa itseään.

Tätä työtä ei tehdä yksin. Uskon että jokainen puheenjohtaja opiskelijakuntakentällä pystyy samaistumaan siihen kun tuntuu että koko hallituksen ongelmat lepäävät omilla harteilla. Kukaan meistä ei kuitenkaan ole yksin kaikkivoipainen. Puheenjohtaja tukee hallitustaan parhaiten luottamalla heidän taitoihinsa ja kykyihin kantaa vastuuta ja unohtaen harhakuvitelmat siitä että kaikki pitää tehdä yksin ja jokaiseen asiaan pitää olla tiukka kontrolli.

Ymmärsin tämän viimeistään siinä vaiheessa kun raskaan kevään lisäksi päätökseen tuli myös parisuhde. Vaikeat asiat eivät kysy aikaa eivätkä paikkaa, saati elämäntilannetta. Vastuuntuntoisen johtajan on pystyttävä antamaan aikaa itselle jo ennen sitä pistettä kun kaikki voimat on käytetty. Suurin tukeni on tänä vuonna ollut aivan uskomaton varapuheenjohtaja ja luottamukselliset välit koko pääsektorin kesken. Toiminta ei ole pysähtynyt missään vaiheessa, tehtäviä on priorisoitu ja  jaettu jokaisen henkilökohtaista jaksamista tukevalla tavalla.

Voin rehellisesti sanoa että vuosi 2013 on ollut tähänastisen elämäni raskain, sekä toimistolla että henkilökohtaisessa elämässä. Uskon ettei ensi vuosi tule olemaan sen helpompi, mikäli Lapinrinteen toimiston ovet minulle aukeavat. Tiedän kuitenkin että tulipa eteen haaste kuin haaste, selviän siitä enkä jää paikoilleni makaamaan tai lamaannu toimintakyvyttömäksi.

Nyt kun marraskuussa katson vuotta taaksepäin, huomaan kuinka paljon asioita on tehty oikein ja hyvin. JAMKO ylitti ensimmäistä kertaa useisiin vuosiin toimintasuunnitelmaan kirjatun kunnianhimoisen jäsenmäärätavoitteensa, edustajistovaaleissa äänioikeuttaan käytti kasvaneesta jäsenmäärästä huolimatta 39,5 % jäsenistöstämme ja kävijämäärät tapahtumissa ovat olleet jatkuvasti nousussa.

Vuoden aikana on myös luotu paljon uutta ja kehitetty vanhaa; keväällä järjestimme opiskelijakunnille suunnatun koulutuspäivän laadunvarmistuksesta, syksyllä JAMKOn järjestämässä Halloween Hengailuillassa 150 opiskelijaa vietti aikaa pelien ja musiikin parissa ilman alkoholia ja Jyväskylän korkeakoululiikunnan pilotti starttasi ansiokkaasti syyslukukauden myötä. Nämä kollektiiviset onnistumiset motivoivat enemmän kuin mikään yksittäinen henkilökohtainen onnistuminen. Tämän motivaation, kokemuksen ja tunteen palon tahdon ensi vuodeksi antaa käyttöön liitolle, opiskelijakunnille, meille kaikille.

Neea
Hallituksen puheenjohtaja

Vain, jotta saisin kakkua

Minulla on ollut elämässäni yhteensä kolme TOP, eli työssäaoopimisen jaksoa. Kahdella ensimmäisellä ei pääse oikein kylille kehuskelemaan, ne eivät vain oikein sopineet tällaiselle, anteeksi nyt vain, oppimishaluiselle ja tekevälle ihmiselle kuin minä. Halusin, että kolmas TOPpini olisi kerrankin opettava, antoisa ja mielellään tajunnanräjäyttävä. Ystäväni luokaltani kommentoi omaa edellistä paikkaansa: ”Siellä JAMKO:lla oli kivaa. Mulle oli hankittu viimeisenä päivänä kakku!”. Kun äiti kysyi miksi YAD:in, Kopijyvän ja Amnestyn ohella olin kysellyt paikkaa myös JAMKO:lta, vastasin, että haluaisin kakkua.

Jos minulta nyt kysyttäisiin, miksi kannattaa mennä työssäoppimaan JAMKO:n toimistoon, en sanoisi, että kantsii, koska kakku. Sanoisin ensin, että oman hyvinvoinnin nimissä JAMKO kuuluu valita. Siellä lämpimän työilmapiirin keskellä oli hyvä jopa minunlaiseni henkilön, joka monesti graafisen suunnittelutyön äärellä muuttuu nuoresta naisesta äkäiseksi papaksi, oikein mukava tehdä hommia. Enkä väitä, että lämmin ja rento tarkoittaisi aikaansaamatonta lusmuilua. En ole koskaan tehnyt missään yhtä paljon ja yhtä tiukalla tahdilla hommia. Kun huomenna siirryn portfolioni koodaamisen ihmeelliseen maailmaan, voin valehtelematta kertoa että 8/10 työstäni siellä on peräisin tästä JAMKO:n TOP –jaksosta.

Sydäntä lämmittää myös nähdä, että järjestöjen takana on aina ihmisiä. Jos joskus päädyn JAMK:iin tai johonkin muuhun ammattikorkeakouluun, menen henkilökohtaisesti kiittämään laitoksen opiskelijajärjestöä kaikesta vaivannäöstä, joka siellä opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen nähdään. Palautetta kuuluu aina antaa, mutta muistakaa, että sen vastaanottaa aina myös ihminen.

Graafikkona sanoisin myös, että täällä piisaa palautetta töistä. Ja palautteella tarkoitan rakentavaa, perusteltua sekä positiivista, että negatiivista kommentointia (en: ”Voisitko tehdä siitä… paremman.” –tyyppistä kommentointia). Ensikertaa minulla myös oli olo, että taitojani oikeasti tarvitaan ja teen ihan oikeita töitä. Tekemisistäni oltiin myös oikeasti kiinnostuneita (en nyt viittaa siihen, että muuan viestintä- ja edunvalvontasihteeri olisi liihotellut pöytäni takana vähän väliä katsomassa mitä teen). Ja myös siitä, että kun valitan, että selkään sattuu, saan kepin käteen ja ohjeen tehdä keppijumppaa tasatunnein.

Vaikka en halua kuulla enää koskaan sanaa ”edarivaalit”, enkä myöskään mielelläni pukeudu enää koskaan  jänisasuun ja tanssi rakennusten katolla, voisin sanoa, että olen saanut todella paljon enemmän, kuin joutunut antamaan tämän syksyn aikana. Ja kaikki vain, jotta saisin kakkua.

-Olga

Graafikko harjoittelija

Kirosana nimeltä politiikka

Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja omaan useammasta asiasta ihan reilun mielipiteen, mutta henkilökohtaisessa elämässäni politiikka on silti kaukainen asia. Politiikka on näyttäytynyt minulle vaikeasti tajuttavana kapulakielenä, salakähmäisyytenä ja puuduttavina kokouksina, joissa mielenkiintoisimpana momenttina on Rosa Meriläisen hameen mitta ja kuinka paljon sitä kakkosnelosta Vanhasen Matilla olikaan takapihallaan. Miksi näin, vaikka politiikka on perimmiltään yhteisten asioiden hoitamista, joista jokaisen luulisi olevan kiinnostunut?

Siirtyykö suhtautuminen politiikkaan äidinmaidossa? Itse en lapsuudenkodistani muista ensimmäistäkään kahvipöytäkeskustelua politiikasta, mutta en toisaalta sitäkään, että sitä olisi erityisesti lakaistu maton alle. Politiikan matalaan profiiliin on joissain perheissä on saattanut vaikuttaa menneisyyden haamut, kuten ammattiyhdistysliikkeiden kuohunnat tai radikaali 60-luku opiskelijapolitiikassa, jolloin politiikka oli aatteellisessa kiehumispisteessä. Toisaalta joissain perheissä vahvat mielipiteet ovat periytyneet isovanhemmilta lapsenlapsille saakka. Minä olen iloinen siitä, että minulle ei ole syötetty ajatuksia ja olen saanut muodostaa rauhassa oman käsitykseni asioista ja yhteiskunnasta.

Keltainen lehdistö on ansioitunut poliitikkojen likapyykin tonkimisessa ja uutisointi lahjusepäilyistä ja kännitöppäilyistä on peittänyt alleen ne todelliset tavoitteet miten ja miksi politiikkaa tehdään. Tuhannen euron taksimatkat ja vastuun pallottelu edestakaisin eivät taida riittää kansalle vastineeksi äänestämisestä. Jos politiikka personoidaan suoraan hämärin tarkoitusperin varustettuihin poliitikkoihin, totta kai asia värittyy negatiivisena ihmisten mielissä. Voihan joukossa olla niitä mätiä omenoita, mutta toivon, että suurin osa on lähtenyt tekemään työtä oikeista syistä.

Monista voi tuntua siltä, että päättäjät ovat vieraantuneet arjesta ja pienen ihmisen asemasta joihin päätökset vaikuttavat. Tunnistan itsessäni myös tämän ajattelutavan, mutta JAMKOn edustajistovaalit ovat kuitenkin jossain määrin pyörtäneet mielipidettäni. Minulla on ollut ilo tavata suuri määrä ihmisiä, jotka ovat aidosti kiinnostuneet vaikuttamaan opiskelijoiden asioihin, eli toisin sanoen tekemään politiikkaa. Tässä tapauksessa vieraantumisesta ei ainakaan voi puhua, sillä opiskelijoista koostuva edustajisto ajaa vertaistensa asioita ja on samalla viivalla, meni syteen tai saveen.    

Jokaiselle meistä tulee varmasti mieleen jotain, johon toivoisi muutoksia, mutta tosiasia on, että parannuksia olosuhteisiin ei vain tapahdu. Niitä tehdään. Se ei tarkoita sitä, että on hankittava puku, puoluekirjat ja poliittinen vakaumus. Vaikuttaminen omiin ja yhteisiin asioihin lähtee yksinkertaisista teoista, kuten äänioikeuden käyttämisestä. Siihen on mahdollisuus keskiviikkoon 6.11. klo 12.00 saakka. 

- Ja niin, sekin on sitä. Politiikkaa.

Anna
Viestintä- ja edunvalvontasihteeri

 

Viikko ilman viinaa (+ hallituskähmintä)

Tälläkin viikolla JAMKOssa on tapahtunut yhtä ja toista mukavaa - ilman alkoholia!

Kyllä vain, kaikki tällä viikolla järjestetyt tapahtumat ovat olleet päihteettömiä.

Alkuviikon hallitus vietti ToSu-evakossa, jossa kukaan ei juonut edes saunakaljaa. JAMKO Caféssa tiistaina järjestetty IC Movie Night oli luonnollisesti päihteetön. Keskiviikkona kaivettiin esiin tyrkkyjä JAMKOn ensi vuoden hallitukseen ja pohdittiin koulutusalajärjestöjen ja JAMKOn välistä yhteistyötä pizzan ja limun ääressä. Torstaina toista sataa opiskelijaa kokoontui Hallowen-Hengailuiltaan nauttimaan grillimakkarasta ja Hallowen-kolajuomasta. Ei yhtään hullumpi viikko.

Keskiviikkoisesta hallituskähminnästä kiinnostuneille kerrottakoon, että tilaisuudessa esiin astui laskelmieni mukaan kahdeksan innokasta tyrkkyä. HPJ:n ja HVPJ:n pestit kiinnostivat vanhoja toimijoita. Henkilökohtaiseksi riemukseni edunvalvonnan vastuualueet kiinnostivat tyrkkyjä aiempia vuosia enemmän: sekä sopo- että kopo-ehdokas löytyi tyrkkyjen joukosta. Tututtuun tapaan liikunnan ja tutoroinnin sektorit herättivät mielenkiintoa. Mutta kuka haluaisi järjestää ensi vuonna JAMKOlle huikeita bileitä tai kantaa vastuuta IC:n toiminnasta? Uskon, että näistäkin sektoreista kiinnostuneita varmasti on ja he tuovat mielenkiintonsa ilmi viimeistään edustajiston järjestäytymiskokouksessa.

Kaikkiaan tämän viikon perusteella voisi päätellä, että se työ, joka on tehty JAMKOn profiloitumiseksi edunvalvojana, alkaa kantaa hedelmää. Jos joku vielä väittää, että JAMKO järjestää vain ryyppäjäisiä, voi hänen sanoa olevan epäilemättä väärässä.

Muistakaa äänestää ja kannustakaa myös kaveria äänestämään edustajistovaalissa!
Jos oma ehdokas on vielä hakusessa, vaalikone auttaa.


Vaalitulosta jännittäen,

Tara
epj